Oulun Energian logo

AC Oulun toimitusjohtaja Hanna Väänänen ja Oulun Kärppien myyntijohtaja Ilkka Mikkola hymyilevät Raksilan harjoitushallissa. Taustalla lapset pelaavat jääkiekkoa.

Taklataan kiusaamista yhdessä

03.07.2023

AC Oulu, Oulun Kärpät ja Oulun Energia yhdistivät voimansa Emme kiusaa -liikuntapäivinä. AC Oulu ja Oulun Kärpät ovat molemmat Oulun Energian pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Pitkän ja tiiviin yhteistyön perustana ovat yhteiset arvot ja visio vastuullisesta tulevaisuudesta. Pitkäaikainen yhteistyö on todistanut yhteispelin voiman ja konkretisoitunut muun muassa tärkeänä työnä kiusaamisen ehkäisemisenä Emme kiusaa -liikuntapäivien muodossa. Oulun Energialla oli kunnia olla mukana toteuttamassa Emme kiusaa -liikuntapäiviä jo toistamiseen tänä kesänä.

Kesäkuussa Oulun Energia, AC Oulu sekä Oulun Kärpät liikuttivat lähes 200 peruskouluikäistä lasta kaukalossa sekä viheriöllä, kiusaamisvapaissa ympäristöissä. Päivät olivat täynnä naurua, liikunnan riemua sekä merkityksellisiä kohtaamisia huippupelaajien kanssa. Liikuntapäivät ovat osa Emme kiusaa -kampanjaa, jonka ydinviestinä on puuttua kiusaamiseen niin kouluissa, työympäristöissä kuin muissa yhteisöissäkin. Keskiössä kampanjassa on myös paikallisten ihmisten hyvinvoinnin lisääminen, mitä AC Oulu, Kärpät, sekä Oulun Energia haluavat edistää.

Haastattelimme Emme kiusaa -kampanjan hengessä AC Oulun toimitusjohtaja Hanna Väänästä sekä Oulun Kärppien myyntijohtaja Ilkka Mikkolaa. Väänänen ja Mikkola jakoivat arvokkaita ajatuksia seurojen toiminnasta sekä yhteistyön merkityksestä.

Oululaisia ja pohjoissuomalaisia varten

Väänäsen ja Mikkolan puheista huokuu kunnioitus toistensa seuroja kohtaan. Vastakkainasettelu loistaa poissaolollaan ja keskustelu kääntyy nopeasti yhteisiin arvoihin sekä seurojen yhteisiin vastuualueisiin. Haastattelussa käy ilmi, että seurat jakavat keskenään lukuisia yhteisiä arvoja. Arvot ohjaavat molempien päivittäistä toimintaa ja ovat arjessa läsnä. Niin Kärpissä kuin AC Oulussa arvostetaan työmoraalia, yhteisöllisyyttä ja tulevaisuuden sukupolvia.

”Kaikki lähtee junnuista”, Väänänen toteaa.

Lapset ja nuoret ovat molemmille seuroille äärimmäisen tärkeitä, mistä kertovat laadukkaat junioreiden pelaajapolut, aina edustusjoukkueisiin saakka sekä esimerkiksi Emme kiusaa -tapahtumat ja muu lasten eteen tehtävä työ. Lisäksi AC Oulu on lanseerannut ottelutapahtumiinsa tänä kesänä Junnukatsomon, jonne lapset ja nuoret voivat kokoontua katsomaan ja kannustamaan. Kärpät ja AC Oulu haluavat tarjota junioreille eväitä tulevaan, ja saada heitä innostumaan urheilusta ja mahdollisesti urheilemaan loppuelämänsä.

Molemmissa seuroissa on myös korkea tahtotila tuottaa suuria tunteita, yhteenkuuluvuuden tunnetta, viihdettä ja elämyksiä kaikille oululaisille ja pohjoissuomalaisille.

"Vaikka joukkueiden ottelutapahtumat ja lajit poikkeavat toisistaan huomattavasti niin yhteistä on tunne, Mikkola sanoo.

Yleisö haluaa nähdä, kun pelaajat laittavat kaikkensa likoon, vaikka pisteitä ei aina tulisikaan ja kokea urheilun suuria tunteita. Lopuksi Mikkola vielä naurahtaa, että tunnelman ja suurien tunteiden lisäksi Kärppien ja AC Oulun ottelutapahtumia yhdistää myös hyvä makkara.

Yhteistyötä yli lajirajojen


AC Oulun ja Oulun Kärppien välillä tehdään yhteistyötä ja haetaan inspiraatiota toisen seuran toiminnasta. Vaikka joukkueiden ottelutapahtumat eroavat toisistaan huomattavasti, niin tavoiteltu tunnelma on yhteinen.

”Kärppien otteluiden seuraaminen on avannut uusia näkökulmia ja antanut ideoita myös oman toiminnan kehittämiseen”, toteaa Väänänen.

Seurojen välistä yhteistyötä halutaan edelleen laajentaa ja vahvistaa tulevaisuudessa.

”Pienetkin teot voivat tuoda iloa ja hyötyä molemmille seuroille ja muille sidosryhmille”, Väänänen lisää.

emme-kiusaa-liikuntapäivä-1200x628px.jpg
Jalkapallo ja jääkiekko tukevat toisiaan, myös Kärppien jääkiekkopäivänä kiekko vaihdettiin palloon.

Kysyttäessä, kuinka jalkapallo tukee jääkiekkoa ja päinvastoin, Mikkola kertoo jalkapallon olevan loistava oheisharjoitteluvaihtoehto jääkiekkoilijoille, iästä riippumatta.

”Kauden ollessa tauolla, jalkapallo on hyvä tapa ylläpitää ja kehittää jääkiekkoilijan pelisilmää.”

Mikkola pohtii myös, että jalkapalloilijat voivat kehittää pelaamistaan pienessä tilassa hyppäämällä kaukalon puolelle, missä aika ja tila ovat vähissä.

Väänänen puolestaan korostaa, kuinka monipuolinen liikunta on avainasemassa etenkin lasten ja nuorten kehityksessä.

”Monipuolisuus on rikkautta ja urheilu voi parhaassa tapauksessa tuoda lisäarvoa koko loppuelämän ajaksi.”

Väänänen toivoisi, että yhdenvertaisuus ja kunnioitus niin nuorten kuin vanhempienkin liikkujien välillä kantaisi aina myös lajirajojen yli.

”Harmillisesti joskus asetutaan lajeittain toisiaan vastaan, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään väliä”, hän toteaa.

Oulun Kärpät ja AC Oulu pyrkivätkin näyttämään esimerkkiä, siitä, kuinka yli lajirajojen tehdään yhteistyötä. Sekä Mikkola että Väänänen alleviivaavat, että Ouluun mahtuu useita urheiluseuroja, ja seurojen olemassaolo ei ole toiselta pois. Päinvastoin seurojen välinen yhteistyö luo vahvaa kulttuuria ja tarjoaa paikallisille asukkaille viihdettä ja urheilun suuria tunteita ympäri vuoden, mihin kumpikaan seuroista ei pystyisi ilman toista.

AC Oulun, Oulun Kärppien ja Oulun Energian yhteistyö luo vaikutteita myös kentän ulkopuolelle

Niin Mikkola kuin Väänänen ovat iloisia siitä, että kumppanuus Oulun Energian kanssa rakentuu yhteisten arvojen päälle ja kolmikon yhteistyön voimin on voitu tarjota unohtumaton päivä 200 lapselle. Vaikka liikunta oli molempien tapahtumien keskiössä, Mikkola ja Väänänen tavoittelevat tapahtumalla myös syvällisempää vaikutusta lasten elämään. Oulun Kärpät ja AC Oulu haluavat toimia vastuullisina suunnannäyttäjinä ja esikuvina, jotka korostavat urheilun yhdenvertaisuuden merkitystä ja toisten huomioon ottamista. Emme kiusaa -liikuntapäivät ovat tarjonneet ainutlaatuisen mahdollisuuden välittää näitä tärkeitä viestejä lapsille ja antaa heille eväitä elämään niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

aco-kannustaa-emme-kiusaa-1200x628px.jpg
AC Oulun pelaajat valmensivat ja kannustivat lapsia pelien välissä.

Haastattelu päättyy kuitenkin kevyemmällä nuotilla, kun Mikkola toteaa, että
”Päivän suurin palkinto on, jos lapset toteavat, että olipa hauska päivä.”

Niin Raksilan kuin Heinäpään urheiluhalleista lähti lukuisia iloisia lapsia, joten voidaan todeta, että tavoite saavutettiin.