Merikosken voimalaitoksen ympäristö on osa oululaisten elämää lapsesta asti. Siltojen yli poljetaan pyörällä kouluun ja kävellään ystävien luo joen toiselle puolelle. Voimalaitosmaisemassa lenkkeillään ja Hupisaarten puistossa vietetään kiireettömiä lauantai-iltapäiviä.

"Vesivoimalaitos patoineen onkin olennainen osa Oulun kaupunkimaisemaa ja monen nykyoululaisten identiteettiä", toteaa Pohjois- Pohjanmaan liiton maakunta-arkkitehti Kirsti Reskalenko.

Merikoski symboloi modernia kaupunkielämää

Merikosken ja Oulujoen vesistön kulttuurihistoriaa on tutkittu Vesivoiman kulttuuriperintö -hankkeessa. Siinä kerättiin tarinoita ja kuvia myös Merikoskesta, josta Reskalenkolla itselläänkin on oululaisena monia muistoja.

"Äitini ja isäni muuttivat maaseudulta Ouluun 1950-luvun alussa, jolloin Merikosken vesivoimalan ja padon rakennustyöt olivat juuri valmistuneet. Muistan äitini ihailleen modernia kaupunkimaisemaa ja Merikosken siltoja. Olimme koko perhe ylpeitä kaupunkikodistamme, ja esittelimme Merikosken suihkulähteet aina Ouluun saapuneille sukulaisille."

Vesivoimala symboloi 1950-luvulla nykyaikaa. Nuoret sukupolvet odottivat innolla elintason nousua, uusia työpaikkoja ja mukavuuksia, joita sähköverkko toi mukanaan.

"Merikosken maisemat veivät nuorten ajatukset tulevaisuuteen, koska vertailukohta oli yhä olemassa", Reskalenko muistuttaa. Vanhaa maailmaa edustivat esimerkiksi Heinäpään 1970-luvulla puretut puutalokorttelit. Tuiran uudet tornitalot olivat ylellisiä nykyaikaisine mukavuuksineen.

Kuva: Oulun Energian arkistokuvaa Merikosken alueen arkkitehtonisiin helmiin kuuluvasta voimalaitoksen betonirunkoisesta koneasemasta, jonka arkkitehti Bertel Strömmer suunnitteli 1948.

Vesivoimalaitoksen rakentamista harkittiin pitkään

Vaikka Merikosken voimalaitos on nykyään tuttu osa Oulun kaupungin siluettia, kosken valjastaminen ei ollut itsestään selvä asia. Vesivoimaloiden rakentamista harkittiin jo 1900-luvun alkupuolella, mutta yhteiskunnallinen tilanne ei ollut sopiva.

"Joen valjastamisen katsottiin vaikuttavan liikaa alueen perinteisiin elinkeinoihin", Reskalenko kertoo. Vesivoimalaitoksia rakennettiin runsaasti etelässä, ja esimerkiksi Imatrankosken voimalaitos valmistui vuonna 1929.

Vähitellen sähköenergian tarve kasvoi teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena myös pohjoisessa, ja ratkaiseva päätös tehtiin talvisodan alla vuonna 1939: uusi vesilaki salli uomien sulkemiset myös lohi- ja siikapitoisissa joissa.

"Silti vesivoiman rakentamisen ehtona oli, että sen aiheuttaman vahingon täytyy olla pienempi kuin energiantuotannosta saatava hyöty", Reskalenko toteaa.

Joen valjastamisen seurauksia ei kuitenkaan osattu katsoa yhtä monesta näkökulmasta kuin nykyään: energiantuotannon ja jokiluonnon tasapainoa on pyritty parantamaan 20 viime vuoden aikana monin tavoin.

1930-luvulla ratkaisevimmaksi asiaksi nousi, että Merikosken voimalaitoksen laskettiin tuottavan sähköä yli oululaisten tarpeen.

"Vakaan sähköntuotannon uskottiin houkuttelevan kaupunkiin myös lisää teollisuutta", Reskalenko sanoo.

Siinä myös onnistuttiin. Typpi Oy:n tehdas sijoitettiin Ouluun energiapoliittisista syistä: sähkökemiallinen lannoitteiden ja ammoniakin valmistus vaati paljon sähköä. Vakaasta sähköntuotannosta hyötyivät myös Oulu Oy:n tehtaat Nuottasaaressa.

Voimalan rakentaminen vastatuulessa

Talvisodan sytyttyä Oulujoen valjastamiseen liittyvien luonto- ja kulttuuriarvojen pohdinta jäi taka-alalle. Voimalaitostyömaa saatiin käyntiin Oulussa väliaikaisella luvalla.

"Talvisota kuitenkin hidasti voimalan ja padon rakennustöitä, kun pulaa oli niin työvoimasta kuin rakennusmateriaaleistakin. Rakentaminen jäi pääosin ikämiesten harteille", Reskalenko kertoo.

Välirauhan aikana kesällä 1940 hanke jatkui vauhdikkaammin, mutta samalla se kohtasi vastustusta. Kaupunkilaiset järkyttyivät, kun maarakennus- ja louhintatyöt muuttivat Oulujoen rannat ja Oulun keskustan koskimaisemat kymmenien hehtaarien laajuisiksi kiviröykkiöiksi.

"Onneksi Oulun kaupungin päättäjät ymmärsivät, että hyvä ympäristö vaatii hyvää suunnittelua", Reskalenko sanoo. Voimalarakennuksesta ja sen lähialueista päätettiin järjestää arkkitehtikilpailu.

Alvar Aallon perintö näkyy Merikosken kaupunkiympäristössä

Bertel Strömmer valittiin suunnittelemaan Merikosken voimalaitoksen koneasema, ja Alvar Aallolta tilattiin laajemman koskiympäristön asemakaava. Se osoittautui viisaaksi ratkaisuksi.

"Aallon idea oli uusi ja erilainen. Hän halusi yhdistää joen molemmat puolet ja luoda samalla uuden suur-Oulun keskustan", Reskalenko kertoo.

Aallon kokonaisvaltaisen näkemyksen ansiosta Merikoskesta ja sen lähialueista rakentui korkeatasoinen kaupunkiympäristö urheilustadioneineen ja tornitaloineen. Reskalenko korostaa Merikoskea myös virkistysalueena, johon pato luo oman jännitteensä. Kosken voima tuntuu edelleen ohijuoksutusten aikana, eikä kauneuspadon allaskaan ole veden peitossa sattumalta.

"Patoaltaan vesipeili on harkittu arkkitehtoninen elementti, jota kannattaa käydä ihan varta vasten ihailemassa."

Myös rumat kiviröykkiöt saatiin alueen rakentamisessa hyötykäyttöön. Siinä missä Raatinsaari ja Kuusisaari ovat muodostuneet eroosion kautta, Toivoniemestä tuli saari vuonna 1948, kun se rakennettiin Merikosken alakanavan maarakennustöiden kivikasoista ja maamassoista.

Mikä tekee Merikoskesta valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön?

Valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY) Merikoski nostettiin vuonna 2009 kahdesta syytä: merkittävänä jälleenrakennushankkeena ja tavasta, jolla se toteutettiin.

"Suomen oli keksittävä keino korvata alueiden mukana Neuvostoliitolle menetetty vesivoima", Reskalenko kertoo. Etelä-Suomen vesivoimalaitoksilla oli tuotettu 80 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Oulujoen valjastaminen vuosina 1941–1952 oli Suomelle valtava ponnistus ja kansallisesti jälleenrakennusajan suurin hanke.

Oulujoen vesistön valjastamisen erityispiirteenä oli, että toisin kuin esimerkiksi Luulajajoella Ruotsissa voimaloiden suunnittelussa käytettiin kuuluisia arkkitehtejä: Bertel Strömmeriä, Eino Pitkästä ja Aarne Erviä. Laadukas insinöörisuunnittelu näkyy yhä: Merikosken padon ja koneaseman betonirakenteet ovat osoittautuneet todella kestäviksi.

"Merikoskessa ja muissa Oulujoen vesivoimalaitoksissa kiteytyykin arkkitehtien, rakennusinsinöörien ja paikallisten rakentajien osaamisen korkea laatu", Reskalenko painottaa.

Kuva: Oulun Energian arkistokuvaa Merikosken voimalaitoksen patosillasta ja luukuista, joiden kautta vesi voidaan tarvittaessa ohijuoksuttaa runsaissa virtaamatilanteissa tai voimalaitoksen häiriöissä. 

Työn kulttuuri ansaitsee tulla huomatuksi

Teknologian ja luonnon yhteys on aina ollut osa Merikoskea. Jokea käytettiin aikoinaan lohenkalastuksessa ja tervareittinä. Nyt joki tuottaa uusiutuvaa sähköenergiaa. Samalla tekniikka on muovannut ympäristöä ja luonut kulttuuria, josta Oululla on kulttuuripääkaupunkina aihetta olla ylpeä taiteen ja tapahtumien lisäksi.

"Tekniikka eli englanniksi technology ei tarkoita vain teknisiä laitteita, vaan tekemisen tapaa. Sen kautta syntyy työn kulttuuria, Reskalenko toteaa. Parhaimmillaan yritykset ja teollinen toiminta luovat Merikosken kaltaisia pysyviä maamerkkejä. Työn kulttuuri ja osaaminen ansaitsevatkin tulla huomatuiksi."

Merikosken kulttuurihistoriallista merkitystä lisää Reskalenkosta se, että se on oululaisten oma hanke. Valtionyhtiö vastasi muutoin Oulujoen valjastamisesta, mutta Oulussa koskesta ja sen käytöstä on aina päätetty paikallisesti.

"Siksi on arvokasta, että meillä on tänäkin päivänä oma energiayhtiö ja vesivoimaa. Sähköntuotanto on edelleen oululaisten omissa käsissä."

Katso videolta, miltä Merikosken alue näyttää nyt: