Oulun Energian logo

Oulussa Kaukolämpöä tuotetaan mm. Toppilassa.
Oulussa Kaukolämpöä tuotetaan mm. Toppilassa.

Oulussa kaukolämpöä riittää myös energiakriisin keskellä

Oulun Energian tuotantoa on kehitetty pitkäjänteisesti ja kestävästi viimeisimpien vuosikymmenten aikana. Kehitystoimet sekä uusien energiantuotantomuotojen lisääminen osaksi tuotantoa on tehty osana hiilineutraaliustavoitteita mutta myös takaamaan energian toimitusvarmuutta kaikissa olosuhteissa.

Energiakriisin myötä energian kohonneet kustannukset ja sähkön hinnan rajut heilahtelut ovat aiheuttaneet huolta myös kaukolämmön hinnan kehityksestä.

Kaukolämpö ei kuitenkaan reagoi muutoksiin yhtä voimakkaasti kuin sähkömarkkinat, sillä kaukolämmön tuotannossa käytettyjen energialähteiden kustannukset eivät ole nousseet samalla tavalla kuin sähkön hinta. Kaukolämpö tuotetaan ja myydään paikallisesti, eikä se ole yhteydessä mihinkään keskitettyyn kansainväliseen pörssiin, kuten sähkö. 

Lisäksi Laanilassa sijaitseva lämpöakku toimii kaukolämpökohteiden puskurina pakkasjaksoilla.

Paikalliset energialähteet takaavat lämmön riittävyyden

Oulun Energian kaukolämmönlähteinä käytetään nykyään pääosin uusiutuvaa kotimaista puuta sekä maakunnasta tuotettua kierrätyspolttoainetta ja turvetta. Kokonaisuudessaan kaukolämpö tuotetaan paikallisilla energialähteillä, joista yli 90 prosenttia kuljetetaan voimalaitoksille alle 100 kilometrin säteeltä. Energiantuotanto ei ole vain yhden polttoaineen varassa ja polttoainejakaumasta noin 70 prosenttia on täysin hiilineutraalia.

Olemme pyrkineet nopeuttamaan uusiutuvien ja kiertotalouspolttoaineiden siirtymää, jotta ympäristövaikutusten lisäksi hillitsisimme myös hintojen nousua. Kaukolämmön yleisiä tuotantokustannuksia on jo pidempään nostanut fossiilisten polttoaineiden käytöstä perittävät päästöoikeusmaksut.

Esimerkiksi Oulun Energian uusimmassa voimalaitoksessa, Laanilan biovoimalaitoksessa, käytetyistä energialähteistä noin 70 prosenttia on biomassaa, kuten metsäteollisuuden sivuvirtoja. Loppuosa on tytäryhtiö Syklon kiertotalouslaitoksessa tuottamaa laadukasta SRF-polttoainetta ja vähän turvetta.

Miten kaukolämpötalossa asuvien tulisi varautua mahdollisiin sähkökatkoihin?

Mahdollisiin sähkökatkoksiin on tärkeää varautua myös kaukolämpökiinteistöissä, sillä kaukolämmön jakelu toimii sähkön varassa. Sähköä tarvitaan niin veden pumppaamisessa kaukolämpöverkostoon kuin veden kierrättämisessä talon sisäisessä lämmitysverkostossa. Kaukolämpö lämmittää myös käyttöveden, joten mahdollisen häiriön aikana lämmintä käyttövettä ei ole saatavilla. Kaukolämpöverkon pumppaamot pyritään kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pitämään päällä mahdollisten kiertävien sähkökatkojen aikana, jotta lämmitys palautuu mahdollisimman nopeasti.

Parin tunnin katkoksen aikana asuinlämpötila ei yleensä ehdi laskea niin paljoa, että asuintiloja pitäisi joutua lämmittämään muilla keinoilla. Kovimmilla pakkasilla on kuitenkin syytä varautua lämmön ylläpitämiseen. Jos asunnossa on takka, sitä kannattaa hyödyntää ja onkin hyvä varata tarpeeksi polttopuita koko talven varalle.

Toimi näin sähkö- tai lämmityskatkoksen aikana

Toimitusvarma ja vakaa kaukolämpö

Lapsen paljaat varpaat laattalattiaa vasten. Lapsi juoksee.

Vakaa hinta ja huoleton ylläpitää

Kaukolämpö suojaa sähkön hinnan heilahteluita vastaan, jolloin myös hintakehitys pysyy vakaampana. Oulun Energian asiantuntijat ovat vikatilanteissa vain puhelinsoiton päässä 24/7.

Hinnastot
Kädet lämmittelevät patteria vasten.

Turvallinen ja toimintavarma

Kaukolämpö on asiakkaan kannalta turvallinen ja toimitusvarma lämmitystapa. Huoltovarmuus on jopa 99,98 %, ja jos katkoksia lämmönjakelussa tulee, ovat ne kestoltaan lyhyitä.

Kulutus ja käyttö
Ruskeahiuksinen ihminen ja koira istuvat joen rannalla syksyllä.

Ympäristöystävällinen valinta

Kaukolämpö tuotetaan ympäristöystävällisesti ja tehokkaasti Oulun Energian voimalaitoksissa yhteistuotannon keinoin paikallisia polttoaineita hyödyntäen. Kaukolämmön saa myös täysin hiilineutraalina.

Hiilineutraali kaukolämpö

Lue lisää energiakriisistä