Oulun Energian logo

Ihmisen edessä läppäri kädessä, jonka kansi kiinni.
Kämmenen päällä läppäri, jonka päällä hehkulampu ilmassa.

Sähkösopimustyypit

Asiakkaille on tarjolla monenlaisia sähkösopimuksia erilaisiin tarpeisiin. Kokosimme tietoa siitä, millaisia sähkösopimuksia sähkönkäyttäjänä voit tarvita, olit sitten kuluttaja tai yritysasiakas.

Tutustu tarkemmin alla olevaan taulukkoon, millaisissa tilanteissa tarvitaan sopimus, millaisia toimenpiteitä sopimus vaatii asiakkaalta ja ketkä ovat sopimuksen osapuolet. Lisäksi taulukossa on kerrottu sopimuksen sisältö ja sopimukseen liittyvät ehdot. Sopimustyyppiä painamalla pääset tutustumaan sovellettaviin ehtoihin.

Sahkosopimustyypit_1250px_01.jpg

Kiinteistön omistajan tulee tehdä liittymissopimus paikallisen sähköverkkoyhtiön kanssa. Esimerkiksi, jos olet rakentamassa omaa kotia, tee liittymissopimus jo rakentamisen alkaessa, ennen sähkönkäytön tarvetta. Kerrostalohuoneistossa tästä ei tarvitse huolehtia, koska se on kiinteistön omistajan vastuulla.

Kiinteistön elinkaaren loppupuolella, kun kiinteistössä ei ole enää tarvetta sähkölle, voi sähköliittymän siirtää ylläpitoon. Tällöin katkaisemme sähköntoimituksen ja poistamme sähkömittarin. Ylläpidossa olevalla liittymällä säilyy valmius sähkönkäytölle ja liittymissopimus on edelleen voimassa. Ylläpitomaksut on ilmoitettu sähköliittymähinnastossamme.

Yleisesti sähkönkäyttäjällä tulee olla minimissään kaksi erilaista sähkösopimusta eli sähköverkkosopimus ja sähkönmyyntisopimus. Sähkönkäyttäjänä voit tehdä sähkönmyyntisopimuksen haluamasi sähkönmyyjän kanssa, jonka kautta tieto sähköverkkosopimuksen tekemisestä tulee myös paikalliselle sähköverkkoyhtiölle. Asiakkaana sinun ei tarvitse olla yhteydessä erikseen sähköverkkoyhtiöön.

Jos sähkönkäyttöpaikassa on tuotantolaitteisto esim. aurinkopaneelit, tee mahdollisen ylijäämäsähkön myymiseksi sähköntuottajan myyntisopimus haluamasi sähkönmyyjän kanssa, jonka kautta tieto tuotannon sähköverkkosopimuksen tekemisestä tulee myös paikalliselle verkkoyhtiölle. Jos vasta olet aikeissa ottaa uuden tuotantolaitteiston käyttöön, ole ensin yhteydessä paikalliseen verkkoyhtiöön. Sen jälkeen sopimuksen tekeminen sähkönmyyjän kanssa on mahdollista.

Sopimustyypit

Milloin täytyy tehdä? Kenelle tarkoitettu? Vaatiiko toimenpiteitä asiakkaalta? Sopimuksen sisältö Sopimusosapuolet Maksut
Liittymissopimus Ennen rakentamisen aloittamista tai kiinteistön kaupan yhteydessä Kiinteistön tai rakennuksen omistaja tai haltija Kyllä, tilaus paikallisesta sähköverkkoyhtiöstä, tai kiinteistön kaupan yhteydessä kauppakirjajäljennöksen toimittaminen paikalliseen sähköverkkoyhtiöön Sopimuksella sovitaan liittämisestä sähköverkkoon tai liittymän omistajuuden siirrosta Liittyjä ja paikallinen sähköverkkoyhtiö Kertaluontoinen liittymismaksu, joka veloitetaan, kun liittymä liitetään sähköverkkoon. Liittymän omistajuuden siirto on maksutonta.
Sähkönmyyntisopimus Ennen sähkönkäytön alkamista Kaikille sähkönkäyttäjille Kyllä, tilaus asiakkaan valitsemalta sähkönmyyntiyhtiöltä Sopimuksella sovitaan sähköenergian myynnistä asiakkaalle Sähkönkäyttäjä ja sähkönmyyntiyhtiö Jatkuvaluonteinen maksu sähkönkulutuksen mukaisesti
Sähköverkkosopimus Ennen sähkönkäytön alkamista Kaikille sähkönkäyttäjille Ei vaadi yhteydenottoa sähköverkkoyhtiöön, syntyy automaattisesti sähkönmyyntisopimuksen tekemisen jälkeen Sopimuksella sovitaan sähkönjakelusta käyttöpaikkaan, sekä siihen liittyvästä sähköverkkopalvelusta Sähkönkäyttäjä ja paikallinen sähköverkkoyhtiö Jatkuvaluonteinen verkkopalvelumaksu sähkön kulutuksen mukaisesti
Tuottajan sähkönmyyntisopimus Ennen sähköntuotannon alkamista Kaikille sähköntuottajille Kyllä, tilaus asiakkaan valitsemalta sähkönmyyntiyhtiöltä Sopimuksella sovitaan sähköverkkoon siirretyn sähköenergian ostamisesta asiakkaalta Sähköntuottaja ja sähkönmyyntiyhtiö Korvaus verkkoon siirrettävän energiamäärän mukaisesti
Tuotannon sähköverkkosopimus Ennen sähköntuotannon alkamista Kaikille sähköntuottajille Kyllä, mikäli kyseessä on uusi tuotantolaitteisto, jolloin ilmoitus paikalliseen sähköverkkoyhtiöön Sopimuksella sovitaan sähkön tuottamisesta ja siirtämisestä verkkoon, sekä siihen liittyvästä sähköverkkopalvelusta Sähköntuottaja ja paikallinen sähköverkkoyhtiö Sähköntuotannon verkkopalvelumaksu verkkoon siirrettävän energiamäärän mukaisesti