1980–1990-luku

Oulun Energia on ollut tekemässä oululaisten ympäristöä kauniimmaksi

Oulujoen suiston maisemissa kiertelee monien oululaisten suosima ulkoilureitti. Jokisuiston sillat rakennettiin 1990-luvun puolivälissä, kun Oulun Energia rakensi Toppilan voimalaitoksen kakkosyksikköä. Samalla haettiin reittiä voimalaitoksesta lähtevälle ja kaupungin keskustaan yltävälle uudelle kaukolämpölinjalle. Siltojen alla kulkevat kaukolämpöputket, joiden ansiosta sillat ja koko reitti syntyivät. Oulun Energia osallistui merkittävästi siltojen rahoittamiseen.


Vuosi 1984

  • Kaukolämmössä oli 2 620 kiinteistöä. Sähkönkuluttajien määrä oli 49 597 ja sähköä myytiin 488 800 MWh.

Vuosi 1989

  • Oulun kantakaupungin taloista noin 85 prosenttia lämpesi kaukolämmöllä.

Vuosi 1992

  • Toppila 2-voimalaitoshankkeeseen liittyvät sopimukset allekirjoitettiin. Toppila 2 rakennettiin Suomessa vallinneen vaikean laman aikaan.

Vuosi 1994

  • Kaukolämmössä oli 3 833 kiinteistöä. Sähkönkuluttajien määrä oli 62 076 ja sähköä myytiin 779 250 MWh.

Vuosi 1995

  • Oli juhlan aika: Presidentti Martti Ahtisaari vihki käyttöön Oulun Energian toisen voimalaitosyksikön Toppila 2:n. Sekä Toppila 1 että Toppila 2 käyttävät polttoaineenaan maakunnasta tuotettua puuta ja turvetta. Vuosittain voimalaitosten kattiloissa palaa polttoainetta noin 35 000 rekkakuormallista.
     
  • Sähkömarkkinalaki astui voimaan. Markkinoiden vapautuminen alkoi.

Vuosi 1996

  • Oulun kaupungin energialaitoksesta tuli Oulun Energia. Tuotetun energian kotimaisuusaste oli lähes 100 prosenttia.

Vuosi 1997

  • Merikosken voimalaitoksen padotuskorkeuden nostotyöt saatiin päätökseen. Voimalaitoksen padotuskorkeus on nyt 11 metriä.

Vuosi 1999

  • Oulun Energia aloitti Ruskon kaatopaikalla syntyvän biokaasun hyödyntämisen höyryntuotannossa. Kaatopaikalla syntyvä haitallinen kasvihuonekaasu metaani kerätään talteen ja toimitetaan vajaat 7 kilometriä pitkän kaasuputken välityksellä Oulun yliopistollisen sairaalan alueella sijaitsevan lämpökeskuksen höyrykattilan polttoaineeksi. Biokaasun poltto vähentää lämpökeskuksen öljyn käyttöä.
     
  • Oulun Energia aloitti tuulivoimalan rakennustyöt Oulun Vihreäsaareen. Hanke toimi pilottina uuden suomalaisen tuulivoimateollisuuden käynnistämisessä. Vihreäsaaren tuulimyllyn pyörimisnopeutta voitiin muuttaa tuulen nopeuden mukaan, jolloin hyötysuhdetta matalatuulisilla alueilla voitiin parantaa. Korkeutta myllyllä on 56 metriä.

Asiakkaita on aina palveltu hyvin, mutta aiemmin melko virastomaisesti

Asiakaspalvelusta sanan nykyisessä merkityksessään ruvetiin puhumaan vuonna 1983, jolloin astui voimaan hallintomenettelylaki. Silloin alettiin Oulun kaupungin energialaitoksellakin kiinnittämään huomiota palvelun sujuvuuteen ja saatavuuteen. Näitä seikkoja uudessa laissa nostettiin esille.

Ensimmäinen asiakaskeskeisen palvelun koulutus oli vuonna 1987 isolle osalle henkilökuntaa. Toki asiakkaita pyrittiin palvelemaan hyvin jo ennen lain patistelua ja ilman erityistä koulutusta. Ajattelutapa oli vain kovin erilainen kuin nyt. Energialaitos oli enenmmän virasto kuin yritys ja virastomaisessa hengessä se toimi myös asiakkaidensa kanssa.

Nyt tavoitteena on, että asiakas saa kaikki asiansa hoidettua yhdessä pisteessä ja yhdellä kertaa. Tämä asettaa asiakaspalvelussa töitä tekeville isot vaatimukset. Paljon muutakin on muuttunut: Aikaisemmin asioita hoidettiin paljon kirjeitse. Nyt tätä tapahtuu ani harvoin. Internetin kautta asiointia ei osattu vuosia sitten kuvitellakaan. Ennen tarjolla oli vain yhdenlainen sähkösopimus, nyt valinnan varaa on vaikka kuinka paljon. Eikä asiakkaista tarvinnut kilpailla.

Isoja mullistuksia ovat tuoneet myös monenlaiset tietojärjestelmät ja etäluettavat mittarit. Rahaakaan ei asiakaspalvelussa enää käsitellä toisin kuin ennen vanhaan. Tuolloin mittarinlukijat saattoivat ottaa asiakkailta maksuja vastaan. Asiakkaalta saatettiin lähteä myös asiasta tehden hakemaan rahaa, kun hän ilmoitti pystyvänsä vihdoin maksamaan laskunsa.

2000-luku