Oulun Energian logo

Sähkökatkoon varautuminen taskulamppu

Tunteja ilman sähköä – Miten siihen varaudutaan ja mitä se käytännössä tarkoittaa

02.01.2023

Kun sähköt menevät hetkeksi poikki sammuvat valot eikä televisiokaan toimi. Mutta mikäli sähköt ovat poikki pitemmän aikaa, moni asia vaikeutuu. Erityisesti tänä talvena sähkökatkoihin on syytä varautua ennakoimalla. Lue, miten sähkökatkoon varaudutaan kodin ja yhteiskunnan eri toiminnoissa.

Ruoka

Jos sähköt ovat poikki useamman tunnin tai koko päivän, nälkä yllättää ennen pitkää. Sähköhella, uuni tai mikro eivät kuitenkaan toimi sähkökatkon aikana. Ruokaa voi mahdollisuuksien mukaan lämmittää kuitenkin tulisijassa tai retkikeittimellä.

Jääkaapissa ruoka pysyy tasaisen viileänä kaksikin tuntia, edellyttäen, ettei jääkaapin ovea avata. Mikäli sähkökatko kestää koko päivän, jääkaappitavarat voi pakata kylmälaukkuun ja nostaa ulos tai parvekkeelle. Pakastimen elintarvikkeet säilyvät jäätyneenä päivän tai kaksi, jos kantta ei avata.

Parin tunnin sähkökatkon aikana ainakin pienemmät kaupat joutuvat sulkemaan ovensa, sillä kassajärjestelmät eivät toimi pitkään varavirtalaitteilla. Kotiin kannattaa varata käteistä. Jos sähkökatkot kestävät pitkään, myös isommat marketit alkavat sulkemaan pikkuhiljaa oviansa.

Kotiin kannattaa varata käteistä ja ruokaa, jota on helppo syödä myös kylmänä. Hanki varulta pikakahvia, joka sekoittuu myös kylmään veteen.

Vesi

Jos sähkökatko kestää tunnin tai pari, saattaa vedentulo jatkua normaalisti. Aina on kuitenkin riskinä, että laajojen sähkökatkojen aikana veden tulo takkuilee, etenkin paikoissa, joissa veden tuloon vaaditaan paineenkorotusta. Näin esimerkiksi kerrostalojen ylimmissä kerroksissa.

Lämminvesivaraaja ei enää lämmitä käyttövettä, joten suihku tai kylpy kannattaa jättää väliin. Veden käyttöä tulee muutenkin välttää sähkökatkon aikana, sillä viemäröinti saattaa toimia vain osittain. Pyykkääminen tai astianpesukoneen käyttö ei onnistu, sillä vaikka vesi virtaisi, sähkölaitteet eivät toimi. Jos lasket hanasta vettä, aseta ämpäri tiskialtaaseen ylimääräisen veden alle.

HUOM! Kaukolämpökiinteistössä vettä täytyy käyttää varoen, sillä veden lämpötila saattaa olla todella kuumaa.

Viranomaisohjeistus on, että sähkökatkojen aikana ei käytettäisi vessaa. Viemäriverkoston jätevesi pumpataan kohti jätevedenpuhdistamoa, mutta kaikissa puhdistamoissa ei ole mahdollisuutta käyttää sähkökatkon aikana varavoimaa. Riskinä on, että ylimääräinen jätevesi joudutaan ohjaamaan suoraan maastoon ja vesistöihin. Kerrostaloissa viemärit eivät vedä tai tulvivat kellareihin.

Varaa vettä pulloihin tai kanisteriin. Älä laske vettä viemäriin ja vältä wc-pöntön vetämistä.

Kulkeminen

Sähkökatkon aikana sähköautoa ei voi ladata eikä raideliikenne välttämättä toimi. Sähkökatkoalueen bensa-asemilta ei saa polttoainetta. Pitkien sähkökatkojen aikana joukkoliikenne lakkaa kokonaan, kun bussien ja taksien tankit tyhjenevät.

Katuvalot ja liikennevalot eivät toimi. Tiet ovat pimeitä ja risteyksiin syntyy jonoja. Peltikolareiden ja onnettomuuksien riski kasvaa. Sähkökatkojen aikana olisikin hyvä välttää autoilua ja kaupungin ruuhkassa kulkemista. Oman näkyvyyden varmistamiseksi patteritoimiset lamput ja heijastimet ovat hyvä henkivakuutus.

Hissit eivät toimi. Jos sähkö katkeaa kesken hissimatkan, paniikkia tulee välttää. Hissien hälytyspuhelimet ovat usein akkuvarmenteisia, joten ne toimivat sähkökatkonkin aikana. Hisseissä on näkyvillä myös huoltonumero, johon voi soittaa. Ulos ei tule pyrkiä väkivalloin tai omin voimin. Hisseissä ei lopu happi eikä hissi tipahda alas sähkökatkon aikana.

Vältä turhaa autoilua äläkä kulje hissillä silloin, kun varoitus sähkökatkosta on annettu.

Koti

Maalämpö, kaukolämpö, öljypolttimet, lämpöpumput ja suora sähkölämmitys – kaikki lämmitysmuodot tarvitsevat sähköä toimiakseen. Ainoastaan tulisijoilla tai kaasutoimisilla lisälämmityslaitteilla taloa voi lämmittää myös sähkökatkon aikana. Huolehdi tällöin paloturvallisuudesta ja varo häkävaaraa.

Lämpötila ei laske radikaalisti parin tunnin sähkökatkon aikana, jos ikkunoita tai ulko-ovia ei availla turhaan. Lämmintä ilmaa ei kannata päästää karkaamaan, vaikka koneellinen ilmanvaihto pysähtyykin sähkökatkoon. Ilman laatu voi hetkellisesti huonontua, mutta ei merkittävästi.

Varmista, että palovaaraa aiheuttavat sähkölaitteet, kuten liesi tai vastaavat kytketään sähkökatkon sattuessa pois päältä. Päälle jääneet kuumenevat laitteet voivat aiheuttaa tulipaloriskin, jos sähköt palautuvat yllättäen asukkaiden poissa ollessa tai nukkuessa.

Valojen puutteeseen varaudutaan kynttilöillä ja paristokäyttöisillä taskulampuilla. Myös paristokäyttöiset kynttilälyhdyt ovat erittäin pitkäikäisiä ja toimivia. Jokaiselle perheenjäsenelle voi hankkia paristokäyttöisen otsalampun.

Varaa paristoja, tasku- tai otsalamppuja. Kytke kuumenevat sähkölaitteet pois päältä. Älä availe turhaan ikkunoita tai ovia.

Tietoliikenne

Kännykät ja tietokoneet toimivat niin kauan kuin akuissa on virtaa, mikäli tietoliikenteen tukiasemien akut ja varavoimat alueellisesti riittävät. Jos perheessä on monta puhelinta, laajojen sähkökatkojen kanssa kannattaa käyttää yhtä puhelinta kerrallaan ja säästää muiden akkua. Turhaa netin selailua ja somettamista tulee välttää. Kuormittunut verkko toimii hitaasti, samoin puhelinyhteydet. Laajoissa, pitkäkestoisissa sähkökatkoissa netti voi katketa kokonaan.

Patterilla toimivasta radiosta pystyy seuraamaan uutislähetyksiä ja viranomaistiedotteita. Patterit toimivat radiossa erittäin pitkään, joten ei haittaa, vaikka radio olisi päällä koko ajan. Seuraa annettuja ohjeistuksia äläkä kuormita hätäkeskusta turhaan. Pelkästään sähkökatkon tai nettiyhteyden katkeamisen vuoksi hätänumeroon ei saa soittaa. Viranomaiset voivat kuitenkin auttaa, jos hätä on todellinen. Pelastusyksiköt, poliisi ja sairaala toimivat varavoimalähteiden ja omien polttoainevarastojen ansiosta supistetusti.

Säästä puhelimien akkua ja vältä turhaa netinkäyttöä sekä soittelua. Soita hätäkeskukseen vain todellisessa hätätilanteessa.

Lisää tietoa sähkökatkoihin varautumisesta löydät osoitteista pahasti poikki

sekä 72tuntia.fi