Energiaratkaisut iso osa elinkaariviisasta rakentamista

10.08.2022

Elinkaariviisas rakentaminen on vastuullista. Se varmistaa, että talo kestää aikaa, palvelee hyvin siinä asuvia tai töitä tekeviä ihmisiä ja jättää mahdollisimman pienen ympäristöjalanjäljen. Energiaratkaisuilla on tässä suuri merkitys.

Suomen suurimpiin rakennusyhtiöihin kuuluva SRV kiinnittää paljon huomiota rakennusten elinkaariviisauteen. Yhtiön kehitysjohtaja Miimu Airaksinen sanoo sen koostuvan monista osista. Aivan sen ytimessä on kuitenkin energian viisas käyttö – olipa sitten kysymys rakennustöistä tai jo valmiista rakennuksesta.

Työmaidensa ympäristövaikutuksia SRV pyrkii Airaksisen mukaan järjestelmällisesti pienentämään.

”Kaikki työmaamme ovat tätä nykyä hiilineutraaleja. Niillä käyttämämme sähkö on uusiutuvaa tai päästötöntä. Hyödynnämme myös hiilineutraalia lämmitystä, mikäli sellaista on tarjolla. Työkoneissa pyrimme käyttämään uusiutuvia polttoaineita ja mahdolliset loput päästöt kompensoimme istuttamalla päästöjä vastaavan määrän puita”, hän kertoo.

Hiilineutraalia kaukolämpöä Oulun työmaille

Oulussakin kaikki SRV:n rakennustyömaat työmaat ovat hiilineutraaleja. Miimu Airaksisen mukaan rakennusyhtiö pitää ne lämpiminä Oulun Energian viime vuonna markkinoille tuomalla hiilineutraalilla kaukolämmöllä.

”Ihan äskettäin olin yhteydessä Oulun Energiaan uusien rakennustyömaidemme ja niille tulevan hiilineutraalin kaukolämmön tiimoilta”, hän naurahtaa.

Elinkaariviisaus koskee paitsi rakentamista myös valmista rakennusta. Viisas valmis rakennus ei hukkaa energiaa. Toki se energiaa käyttää, mutta tämä on tuotettu uusiutuvasti ja päästöttömästi. On myös mahdollista optimoida energiankäyttö niin, että olosuhteet rakennuksessa ovat miellyttävät, mutta samalla sen energiankulutus on mahdollisimman vähäistä.

Materiaalit valittava oikein

Myös rakennusmateriaalien valinnalla on suuri merkitys. Materiaalien on oltava vähäpäästöisiä. Yhtä tärkeää on, että ne ovat kierrätettäviä, kun rakennus joskus tulee käyttöikänsä päähän. Missään nimessä ei myöskään saa unohtaa sitä, että rakennusten on tarjottava hyvät puitteet ihmisten hyvinvoinnille ja sujuvalle arjelle.

Kehitysjohtaja Miimu Airaksinen korostaa, että vaatimus elinkaariviisaudesta on vähitellen juurtumassa yleisemminkin rakennusalalle.

”Vastuullista ja viisasta rakentamista vaativat yhä useammin myös asiakkaat. Tämä koskee varsinkin ammattimaisia asiakkaita kuten sijoittajia. Kohde ei kiinnosta, ellei siinä ole huomioitu ilmasto- ja ympäristökysymyksiä”, hän huomauttaa.

Artikkeli on julkaistu alun perin Oulun Energian asiakaslehdessä 1/2022. Teksti Kari Arokylä.