Oulun Energian logo

Voimakasta kasvua vihreästä siirtymästä

Meissä virtaa energian henki. Juuremme ovat syvällä pohjoisessa, josta ammennamme sitä Pohjoista voimaa, suoraselkäistä ja rehtiä puhtia, joka auttaa meitä vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Meillä on tahto, rohkeus ja osaaminen. Rakennamme yhdessä tulevaisuutta, jossa tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä työmme tuloksista.

Johdamme muutosta uudessa toimintaympäristössä

Toimintaympäristömme on suuren muutoksen kynnyksellä vihreän siirtymän tuomien mahdollisuuksien ja vaatimusten konkretisoituessa yhä voimakkaammin ja nopeammin. 

Perinteinen energialiiketoiminta kohtaa voimakasta muutospainetta, sillä energiajärjestelmät uudistuvat nopeasti kytkeytyen samalla muihin toimialoihin. Kiertotalousliiketoiminta on myös isossa murroksessa, sillä korkean kierrätysasteen saavuttaminen ja jätteen muuttaminen korkea-arvoisiksi uusiksi lopputuotteiksi ei ole yksinkertaista. Toimintaympäristön kehitys näkyy myös yhä enemmän asiakkaidemme kasvavassa tarpeiden muutoksessa, joihin haluamme toiminnallamme vastata. 

Meille muutosnopeus luo paljon uusia mahdollisuuksia. Uskomme vahvasti, että nopea ja rohkea reagointi ympäristön muutoksiin sekä aktiivinen rooli vihreässä siirtymässä luo meille houkuttelevia kasvumahdollisuuksia ja parantaa toimintamme tuottavuutta ja kilpailukykyä. 

Energian_Henki_1250_px.jpg

Meillä on suuri rooli vihreässä siirtymässä

Roolimme vihreässä siirtymässä tarkoittaa strategiassamme omien päästöjemme lopettamista energiajärjestelmän uudistamisella, joka auttaa osaltaan laskemaan muidenkin yhteiskunnan toimijoiden päästöjä. Viemme vety- ja kiertotaloutta eteenpäin sekä luomme entistä paremmat mahdollisuudet sähköistymiselle.

Varmistamme strategian onnistumisen panostamalla tuottavuuteen, kasvuun ja kyvykkyyksiin

Strategiamme onnistuminen perustuu kolmeen keskeiseen strategiseen teemaan: tuottavuuteen, kasvuun ja kyvykkyyksiin. 

Tuottavuuden kehittäminen on meille tärkeää, koska toimintaympäristön kustannus- ja muutospaineet kasvavat. Myös kasvuinvestointiemme rahoituksen kannalta tuottavuuden kehitys on avainasemassa. Tuottavuuteen panostaminen tarkoittaa kustannustehokkuuden, jouston ja optimoinnin sekä pääomien allokointimallin kehittämistä ja energiajärjestelmämme uudistamista. 

Kasvun avulla saamme toteutettua toimintaympäristön luomia mahdollisuuksia ja edistettyä vihreää siirtymää. Kasvuun panostaminen tarkoittaa valittujen kasvuaihioiden onnistunutta toteuttamista sekä asiakastyön kehittämistä siten, että menestymme yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Kyvykkyyksillä on ratkaiseva vaikutus strategiamme onnistumisen kannalta. Neljä valttikorttiamme kilpailuedun saavuttamiseksi ovat osaaminen, kulttuuri, data ja tekoäly.

Meille onnistuminen on voimakasta kasvua ja kannattavuuden parantumista

Strategiamme onnistuessa liiketoimintamme kokoluokka ja kannattavuus lähes kaksinkertaistuvat tämän vuosikymmenen aikana. Voimakkaan kasvun lähteinä ovat nykyisen liiketoimintamme kasvu sekä laajentuminen toimialoille, joilla voimme saavuttaa synergiaa ja selvää kilpailuetua.

Visio, missio ja arvot luovat toimintamme perusteet

Visiomme

Rakennamme huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä

Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstämme. Energia- ja kiertotalousalan suunnannäyttäjänä meille on tärkeää tehdä työmme niin, että täällä on tulevienkin sukupolvien hyvä olla ja elää.

Missiomme

Vahvistamme pohjoista elinvoimaa kierrättämällä materiaaleja ja hyvää energiaa

Juuremme ovat syvällä pohjoisessa, josta ammennamme sitä Pohjoista voimaa, suoraselkäistä ja rehtiä puhtia, joka auttaa meitä vastaamaan tämän päivän haasteisiin. Haemme synergiaa kiertotalouteen ja energiaan liittyviltä toimialoilta kierrättämällä materiaaleja ja hyvää energiaa.

Arvomme

Yhdessä, vastuullisesti ja innolla

Yhdessä – Uskomme yhdessä tekemiseen.

Vastuullisesti – Meillä on tahto ja vastuu muuttaa maailmaa.

Innolla – Rohkeus uudistua ja intohimo kehittyä on voimavaramme.

Oulun Energia | Muutos tarvitsee Pohjoista voimaa

Muutos on ainoa pysyvä asia. Se näkyy pohjoisessa sinnikkyytenä ja sisuna. Muutos vaatii luovuutta ja lujaa tahtoa. Ennakkoluulottomuutta ja edelläkävijyyttä. Rohkeutta kohdata tulevaisuuden haasteet – jo tänään. On uskallettava katsoa innolla huomiseen, unohtamatta juuriaan. Vaikka teknologia kehittyy harppauksin, vastaus löytyy usein luonnosta, missä mikään ei mene hukkaan, vaan jatkaa kiertoaan. On keksittävä uusia tapoja kasvaa ja uudistua, suojella ja turvata, sillä muutoksen keskellä on myös kannettava vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Tarvitsemme tiimipeliä, jossa jokainen on tärkeä. Ja vaikka olemmekin kaikki erilaisia, jokainen meistä tarvitsee lämpöä ja energiaa. Muutos tarvitsee Pohjoista voimaa.