Älä osta hätiköiden aurinkopaneeleja

21.06.2017 - 09:31

Keskikesän juhlan kynnyksellä aurinkopaneelikauppa käy kuumana Suomessa. Aurinkosähkön suosio on saanut aikaan myös ikäviä lieveilmiöitä – ostaja ei aina tiedä kenen kanssa on kaupat tehnyt ja millä ehdoilla. Myös ostohinta on voinut olla huomattavasti yleistä hintatasoa korkeampi.

Oulun Energialle ilmiö on tuttu. Yhtiö on saanut useita reklamaatioita muutaman viime kuukauden aikana toisen yrityksen tekemistä aurinkosähköjärjestelmistä.

”Meille tulee säännöllisesti yhteydenottoja asiakkailta, jotka ovat pettyneitä järjestelmäänsä. Asennuksissa on ollut virheitä ja luvat puuttuvat. Selvittelyjen jälkeen käy ilmi, että me emme ole järjestelmää toimittaneet, vaan aivan toinen yhtiö”, myyntijohtaja Seppo Tuomi Oulun Energialta kertoo.

Yhteydenotoissa on käynyt ilmi myös korkeat hinnat. Tuomi kehottaakin aina pyytämään useamman tarjouksen ja vertailemaan hintoja: ”Viiden kilowatin aurinkosähköjärjestelmän hinnan pitäisi olla asennettuna alle 10 000 euroa. Pienemmän, kuuden paneelin järjestelmän saa yleisesti noin 4 000 eurolla”.

Tarkkana lupien kanssa

Aurinkosähköjärjestelmiä on myös kytketty sähköverkkoon ilman asianmukaisia lupia. Ostajan onkin syytä olla tarkkana ja selvittää kuka luvista huolehtii. Verkkoon liitettävien järjestelmien tulee myös täyttää tietyt laatustandardit, joista Energiateollisuus on antanut suositukset ja joita verkkoyhtiöt yleisesti noudattavat.

”Jos kaupat tehdään tänään ja paneelit ovat katolla parin kolmen päivän päästä, voi olla varma, etteivät lupa-asiat ole kunnossa”, Seppo Tuomi muistuttaa.

Väärin asennettu tai ilman lupaa kytketty järjestelmä on vakava turvallisuusriski erityisesti sähköverkon vikatilanteissa. 

”Kun sähkönjakelussa on häiriö, mikään asiakkaan laitteista ei saa syöttää sähköä verkkoon, koska se aiheuttaa vaaraa verkkoa korjaaville asentajille. Jos verkkoyhtiöllä ei ole tietoa sähköverkkoon kytketystä tuotantolaitteistosta ja se jää syöttämään sähköä verkkoon päin vikatilanteessa, on sähköiskun vaara olemassa”, huomauttaa Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy:n käyttöpäällikkö Matti Lehto.

Ovelta ovelle -kauppiaita myös pohjoisessa

Tervolan sähköverkkoyhtiö Tenergia Oy:n toimitusjohtaja Jarno Lumimäki kertoo, että ovelta ovelle -kauppiaat ovat tuttu ilmiö myös pohjoisessa. Asiakkaille on myyty ylisuuria ja kalliita järjestelmiä avaimet käteen -sopimuksella, mutta todellisuudessa mitään toimenpidelupia ei ole kunnan rakennusvalvonnasta kyselty eikä verkkoyhtiöön olla oltu yhteydessä.

”Meille tieto järjestelmästä on tullut vasta siinä vaiheessa, kun se on jo asennettu. Asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä ja kysyneet, miksi emme ole käyneet ottamassa järjestelmää käyttöön, vaikka asennus on tehty useita päiviä sitten. Se ei ole verkkoyhtiön tehtävä, vaan annamme asentajalle kytkentäluvan sen jälkeen, kun olemme varmistaneet järjestelmän sopivuuden. Lisäksi huolehdimme tuotetun energian mittauksesta”, Jarno Lumimäki muistuttaa.

Muistilista aurinkopaneelien ostamiseen

  • Mitoita käytön mukaan. Aurinkosähkö on kannattavinta, kun oma sähköntuotanto voidaan käyttää kokonaan itse. Jos ylijäämää kuitenkin syntyy, sen voi myydä.
  • Selvitä laatuvaatimukset ja lupa-asiat. Ennen aurinkopaneelien hankintaa ota selvää mitä lupia laitteisto tarvitsee ja soveltuuko se liitettäväksi verkkoon.
  • Vertaile toimittajia. Tutustu toimittajiin, vertaile ja kysele kokemuksia. Luotettava toimittaja kantaa vastuunsa ja antaa takuut sekä paneeleille että asennukselle.
  • Kilpailuta. Pyydä tarjous aurinkopaneeleista vähintään kolmelta toimittajalta, jotta et maksa järjestelmästä ylihintaa. Kiinnitä huomioita paneelien alkuperään, takuuehtoihin sekä sisältyykö tarjoukseen asennus ja lupien hankinta.
  • Tee tuotannon sähköverkkosopimus. Kun teet päätöksen aurinkopaneelien hankinnasta, tee mikrotuotannon sähköverkkosopimus sähköverkkoyhtiösi kanssa. Sopimus oikeuttaa sinut syöttämään tuottamasi sähkön jakeluverkkoon ja myymään ylijäämäsähkösi valitsemallesi sähkönmyyjälle.
  • Ilmoita asennuksesta verkkoyhtiöllesi. Laitteiston saa kytkeä sähköverkkoon vain verkkoyhtiön luvalla, joten asennuksesta vastaavan tulee ilmoittaa siitä verkkoyhtiölle. Samalla asentaja vakuuttaa asennuksen täyttävän sähköturvallisuusmääräykset ja tekniset vaatimukset. 
  • Käytä. Aurinkopaneelien huollontarve on lähes olematon. Paneeleja voi pyyhkäistä puhtaaksi lumesta tai liasta silloin tällöin. Seuraa tuotantoa kuukausittain. Isot poikkeamat suunnilleen yhtä aurinkoisten kuukausien tuotannossa voivat olla merkki paneeli- tai kaapelivauriosta.

Tutustu myös