Energiayhteisön perustaminen
Tiesitkö, että kerros- ja rivitaloasukkaatkin voivat tuottaa sähköä omaan käyttöönsä? Tämä on mahdollista energiayhteisön avulla, jonka perustajana voi olla esimerkiksi taloyhtiö tai joukko yksityishenkilöitä. He voivat yhdessä tuottaa uusiutuvaa energiaa ja hyötyä ylijäämäsähköstä aurinkopaneelien avulla.
Energiayhteisön idea on hankkia yhteinen tuotantolaitteisto, kuten aurinkopaneeleita, taloyhtiöön. Kun yhteisö perustetaan, jokaiselle asunnolle taloyhtiössä määritellään oma prosentuaalinen osuus. Tämä osuus määrittää, miten ylijäämäsähkö jaetaan asuntojen, eli energiayhteisön jäsenten, kesken.
Aurinkopaneelien tuottama sähkö voidaan jakaa kerros- ja rivitaloissa niin yksittäisiin huoneistoihin asunto-osakeyhtiön osakkuuksien mukaisesti, kuin yhteisiin tiloihinkin kiinteistösähköksi vaikkapa käytävien valaistukseen.
Energiayhteisö tuo taloudellista ja yhteistä hyötyä
Energiayhteisö tuottaa sähköä sekä taloyhtiön että asukkaiden käyttöön. Itse tuotetusta ja käytetystä sähköstä ei tarvitse maksaa sähkön verkkopalvelumaksua eikä sähköveroa, sillä energiayhteisön energia ei kulje julkisen sähkönjakeluverkon kautta. Tämä pienentää sähkön verkkopalvelulaskua sekä sähkönmyyjältä tulevaa sähkönmyynnin laskua.
Omalla aurinkovoimalalla tuotettu sähkö on täyttä lähienergiaa. Se on uusiutuvaa sähköä, mikä pienentää sekä taloyhtiön että asukkaiden hiilijalanjälkeä. Lisäksi energiayhteisö vähentää jäsentensä tarvetta ostaa sähköä, mikä lisää energiaomavaraisuutta.
Mitä kannattaa ottaa huomioon energiayhteisöä perustettaessa?
Yhteisön voi perustaa ainoastaan saman liittymän sisälle eli kaikkien yhteisöön liittyvien käyttöpaikkojen tulee olla samassa liittymässä.
Energiayhteisön perustaminen on maksutonta ja perustettavan yhteisön tulee olla Oulun Energia Sähköverkko Oy:n verkkoalueella. Kaikki liitettävät käyttöpaikat tulee olla saman sähköliittymän takana. Yhdessä liittymässä voi olla useampia energiayhteisöjä. Yksi käyttöpaikka voi kuulua vain yhteen yhteisöön kerrallaan.
Kuinka perustaa energiayhteisö taloyhtiöön?
Energiayhteisön voi perustaa joko paikallinen energiayhteisö tai aktiivisten asiakkaiden ryhmä, joka haluaa tuottaa itse energiaa yhteisellä energiatuotantojärjestelmällä, kuten vaikkapa sähköa aurinkopaneeleilla.
Paikallinen energiayhteisö:
- Yhteisöä edustaa yksi oikeushenkilö, joka käsittelee kaikki energiayhteisöön kuuluvat asiat muiden jäsenten puolesta.
- Paikallista energiayhteisöä ei voi perustaa ilman tätä edustavaa y-tunnuksen omaavaa oikeushenkilöä.
Aktiivisten asiakkaiden ryhmä:
- Energiayhteisön loppukäyttäjät eivät toimi oikeushenkilön kautta, vaan sopivat keskinäiset vastuunsa ja velvoitteensa keskenään ja ovat ilmoittamansa edustajansa kautta yhteydessä verkkoyhtiöön.
- Edustavan yhteyshenkilön oikeuksista tulee verkkoyhtiölle toimittaa yksittäinen kaikkien energiayhteisön osakkaiden allekirjoittama vapaamuotoinen valtakirja.
- Energiayhteisön osakkaina voi toimia oikeushenkilöt (esimerkiksi yritykset) ja luonnolliset henkilöt (esimerkiksi yksityiset asukkaat).
Energiayhteisön edustajan vastuu:
Energiayhteisölle tulee valita edustaja ryhmän sisältä. Edustaja on oikeutettu tekemään ilmoituksia jakeluverkonhaltijalle energiayhteisöä koskevissa asioissa yhteisön jäsenten puolesta. Edustaja on myös vastuussa siitä, että jakeluverkonhaltijalla on aina sopimuksen mukaiset ja ajantasaiset tiedot energiayhteisöstä.
Lisäksi edustajan tehtävänä on tiedottaa energiayhteisön muita loppukäyttäjiä energiayhteisön asioista ja mahdollisista muutoksista energiayhteisössä.
Ylijäämäsähkö myyntiin – valitse jakotavaksi SMA tai SMB
Jos energiayhteisö tuottaa enemmän sähköä kuin se tarvitsee, ylijäämäsähkönsä yhteisö voi varastoida akustoon myöhempää käyttöä varten, tai syöttää sen sähkönjakeluverkkoon. Ylijäämäsähköstä sähkönmyyjäyhtiö maksaa korvauksen erillisen sähkönosto-sopimuksen mukaisesti.
Ylimääräisen sähkön ja myyntitulojen jakaminen tapahtuu joko SMA- tai SMB-jakomallin mukaisesti:
SMA
SMA-jakotavassa ylijäämäsähkö ja sen myynnistä saadut tuotot ohjataan sille käyttöpaikalle, jossa sähkö on alun perin tuotettu. Esimerkiksi kerros- ja rivitaloissa tämä tarkoittaa yleensä taloyhtiötä, joka omistaa aurinkopaneelit. Tämä edellyttää, että tuotantokäyttöpaikalla, eli siellä paikassa, missä aurinkopaneelit sijaitsevat, on voimassa oleva sopimus ylijäämäsähkön myynnistä.
SMB
SMB-jakotavassa ylijäämäsähkö ja myyntituloja koskevat tuotot jaetaan kaikille energiayhteisön käyttöpaikoille, eli asukkaille, heidän yhdessä sopimansa jakoperusteen perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisön asukkaat jakavat ylijäämäsähkön myyntituloja keskenään sovittujen perusteiden mukaisesti. Jokaisella asukkaalla tulee olla oma ylijäämäsähkön myyntisopimuksensa, jotta tulojen oikeudenmukainen jakaminen voidaan varmistaa.
Mitä tietoja tarvitsemme?
Tarvitsemme energiayhteisön perustamisesta valtakirjan tai taloyhtiön päätöksen liitetiedostona. Lisäksi energiayhteisön jäsenten tulee allekirjoittaa ja toimittaa yksittäinen valtakirja tai taloyhtiön päätös energiayhteisön edustajasta.
Edustaja toimittaa Oulun Energia Sähköverkolle tuotetun energian osuudet käyttöpaikoittain. Valmiin excel-pohjan löydät tämän sivun alalaidasta. Täytetty excel lisätään liitetiedostona tältä sivulta löytyvään energiayhteisön perustamislomakkeelle.
Energian jako-osuuksien summan on oltava yhteensä 100,00 %. Osuudet on ilmoitettava kahden desimaalin tarkkuudella (esim. 33,33 %). Eri käyttöpaikkojen osuuksien ei tarvitse olla keskenään yhtä suuria.
Oulun Energia Sähköverkko Oy perustaa valitun jakotavan SMA- tai SMB-mukaiset käyttöpaikkojen tuotantokäyttöpaikkatunnukset ja toimittaa ne energiayhteisön edustajalle. Käsittelemme energiayhteisön perustamisen noin 7–14 työpäivän kuluessa. Edustaja toimittaa ne kullekin energiayhteisön jäsenelle, jotta he voivat tehdä tuotannon ostosopimukset oman sähkönmyyjänsä kanssa.
Lisätietoja energiayhteisön perustamiseen liittyen voit kysyä asiantuntijoiltamme sähköpostitse verkkopalvelut@oulunenergia.fi