Uutta muuntamotaidetta Kuusisaaressa

01.09.2017 - 09:59

Oulun kaupunki tilasi Oulujoki- ja Qstock-aiheiset maalaukset uudistetun Kuusisaaren kahteen sähkömuuntamoon. Oulun katutaide ry:n kautta tekijäksi valikoitui vihtiläinen katutaitelija Salla Ikonen.

Täydellisen muodonmuutoksen kokeneen Kuusisaaren kruununjalokivinä loistaa kaksi sähkömuuntamoa, joiden ilmeen on luonut katutaiteilija Salla Ikonen.

”Oli todella mukava maalata nämä boksit. Ohikulkijoiden palaute teoksista oli hyvin positiivista ja muutama ihminen kysyi myös, miten heidän kerrostalonsa pihalla olevaan sähkömuuntamoon voisi saada maalaukset”, Ikonen iloitsee saamastaan toimeksiannosta.

Tekniikkana näyttävissä töissään Ikonen käytti spraymaalia, mutta yksityiskohdat hän loi kynäruiskulla. Työn tilaaja Oulun kaupunki ja alueen sähköurakasta vastannut Oulun Energia Urakointi saivat myös taiteilijalta positiivista palautetta mutkattomasta yhteistyöstä ja asioiden jouhevasta kulusta. Muuntamoita taiteilija ei ollut aikaisemmin maalannut.

”Toivon, että teoksista on iloa pitkäksi aikaa kaikille Kuusisaaren käyttäjille”, kuuluu taiteilijan vaatimaton toive.

Salla IkonenVaikka muuntamot ovat muuttuneet taideteoksiksi, turvallisuudesta ei tingitä.

Salla Ikosen töihin voi tutustua osoiteessa www.sallaikonen.com.

Tutustu myös muihin maalattuihin muuntamoihin.


Kaikki uutiset