”Taito” julkistettiin Toppilan voimalaitoksella

31.05.2012 - 10:24

Toppilan voimalaitoksella julkistettiin eilen 30.5. uusi taideteos nimeltään Taito. Teoksen on suunnitellut Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion 3. vuosikurssin opiskelija Mattias Nyman. Toteutuksesta vastasi Nymanin johdolla lukion julkisen taiteen kurssin 16 opiskelijaa. Mattias Nymanin mukaan Taito-teoksen idea syntyi belgialaisen surrealistisen taidemaalari René Magritten innoittamana. Teos on maalattu kahdelle seinälle, mikä mahdollisti kulman hyödyntämisen perspektiivissä. ”Kuvataiteen harrastaminen on yksinäistä puurtamista, joten yhdessä tekeminen oli kivaa”, nuori taiteilija iloitsi. Julkisen taiteen kurssin vetänyt opettaja Tiina Ala-Opas oli silminnähden tyytyväinen opiskelijoidensa suoritukseen. ”Hieno työ, joka sopii paikkaan. Vaikka Toppilan seinämaalaus onkin monen vuoden perinne, tätä teosta ei raaskisi heti ensi vuonna korvata uudella”, opettaja tuumasi. Oulun Energian Toppilan voimalaitoksen henkilökunta valitsi Taito-teoksen 13 luonnoksen pohjalta. Seinämaalauksella on pitkät perinteet voimalaitoksella, ja joka vuosi uutta teosta odotetaan innolla. Tämänvuotinen teos houkuttelee kävelemään maalauksen ohi uudestaan ja uudestaan ja tutkimaan perspektiivin muuttumista. Ehkäpä ensi kesäksi mietitään toinen maalauskohde, jotta Taito saa säilyä paikallaan pidempään. ”Taideprojektit ovat meille tärkeitä. Ei pelkästään työpaikan viihtyisyyden kannalta, vaan niiden kautta saamme tutustua uusiin nuoriin joka vuosi ja samalla Oulun Energian toiminta tulee nuorille tutuksi,” Oulun Energian polttoainejohtaja Pertti Vanhala korosti luovuttaessaan stipendin teoksen suunnitelleelle Mattias Nymanille. Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion julkisen taiteen kurssin opiskelijat maalasivat Mattias Nymanin (kuvassa toinen vas.) suunnitteleman Taito-teoksen Toppilan voimalaitokselle. Kurssin opettaja Tiina Ala-Opas kuvassa vasemmalla.