Merikosken kalatie suljetaan talveksi

23.10.2019 - 11:01

Merikosken kalatie ja kalatien livekamera suljetaan tänään talveksi. Vuonna 2018 tehtiin koko kalatien historian nousuennätys, eikä tänäkään vuonna jäädä kauas viime vuoden luvuista.

Kalatie avataan jälleen ensi vuoden keväällä, ja kaloja pääsee silloin seuraamaan livekameran kautta reaaliaikaisesti sivulla Merikosken kalatie. Nousevia kaloja on seurattu myös videokameralla, jonka tietojen perusteella nousutiedot on päivitetty sivulle Kalatie lukuina. Luvut paljastavat, että 20.10.2019 mennessä lohia on noussut 1667 kappaletta, kirjolohia 23 kappaletta, taimenia 318 kappaletta ja muita kaloja yhteensä 1347 kappaletta.

Vierailijat pääsivät tutustumaan eväkkäiden vedenalaiseen elämään biologi Marleena Isomaan opastuksella, kun kalatien tarkkailukoppia eli akvaariota pidettiin kesällä auki yleisölle parhaimpana nousukautena. Kalatiehen ja Merikoskeen pääsi tutustumaan myös osana järjestämiämme Tervetuloa meille -tapahtumia, jolloin oppaana toimi laatu- ja ympäristöjohtajamme Tarja Väyrynen.

Tämän vuoden huhtikuussa kalatien yläosan altaita kunnostettiin poistamalla sieltä isoja kivilohkareita ja mursketta, jotka korvattiin kaloille paremmin sopivalla pyöreällä kiviaineella. Kunnostustoimien tarkoituksena oli parantamaan kalojen nousuolosuhteita entisestään.

Merikosken kalatie


Kaikki uutiset