Katinkultaan Pohjois-Suomen kolmanneksi suurin aurinkovoimala

06.10.2017 - 10:00

Holiday Club Katinkulta saa Pohjois-Suomen kolmanneksi suurimman aurinkovoimalan. Voimalan tuottama aurinkosähkö tulee kokonaisuudessaan loma- ja kokouskeskuksen omaan käyttöön. Vuositasolla voimala tuottaa sähköä noin 165 000 kilowattituntia vähentäen kohteen hiilijalanjälkeä noin 30 000 kilolla.

Holiday Club Katinkullan hiilijalanjälki pienenee noin 30 000 kilolla, kun kylpylän katoille noussut 207 kWp:n aurinkovoimala aloittaa toimintansa lokakuun aikana, juuri ennen joulusesongin alkua. Hankkeen mittakaava on merkittävä: aurinkovoimala on Pohjois-Suomen kolmanneksi suurin, ja koko Suomenkin mittakaavassa 20 suurimman joukossa. Vapaa-ajankeskusten yhteydessä ei näin suuria aurinkovoimaloita ole aiemmin Suomessa nähty. Järjestelmän toimittaa Oulun Energia.

Katinkulta

Yhteensä 636 aurinkopaneelin tuottama sähkö tulee kokonaisuudessaan kylpylärakennuksen omaan käyttöön. Vuositasolla aurinkovoimala tuottaa sähköä noin 165 000 kilowattituntia.

"Meille on ollut pitkään selvää, että haluamme tuottaa sähkömme mahdollisimman ekologisesti. Aurinkovoimala on yksi askel tätä tavoitetta kohti, ja työtä jatketaan ekoenergia-työryhmässämme edelleen", kertoo Katinkullan Pallohalli Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Antikainen.

Holiday Club Katinkullan asiakkaat näkevät päivittäin kylpylän näytöiltä konkreettisesti, paljonko energiaa aurinkovoimalan avulla tuotetaan.

"Asiakkaamme ovat valveutuneita ja ympäristöasiat kiinnostavat heitä", Antikainen linjaa. "Aurinkovoimaloiden takaisinmaksuajat ovat vielä pitkiä, mutta ympäristöarvot mitataan muussakin kuin rahassa. Tämä on ehdottomasti tulevaisuutta."

Aurinkovoimalan toimittanut Oulun Energia oli hankkeessa vahvasti mukana alusta lähtien ja avusti muun muassa Tekesin aurinkopaneelihankkeille myöntämän energiatuen hakemisessa.

"Yritykset ovat iloksemme yhä kiinnostuneempia uusiutuvan energian hyödyntämisestä, vaikkei energiahankkeista saadakaan pikavoittoja. Ympäristötietoisuus toimii vahvana ajurina, samoin pitkän tähtäimen energiasäästöt", Oulun Energian projektipäällikkö Antti Korkala kertoo.

Aurinkovoimala parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta, vähentää riippuvuutta ostosähköstä ja tasaa sähkön markkinahinnan vaihtelun vaikutuksia.

Juttuun korjattu 9.10.2017 klo 11:39 aurinkovoimalan vuosituotoksi 165 000 kilowattituntia aiemman 240 000 kilowattitunnin sijaan.


Kaikki uutiset