Aurinko pitää Kujalan tilan kylmiön kylmänä

07.06.2017 - 12:29

Perämeren suurimmalla saarella Hailuodossa paistaa aurinko usein ja etenkin silloin, kun Kujalan tilan sähköntarve on suurin. Sähköä kuluttaa muun muassa iso kylmiö, jossa säilytetään tilalla tuotettua luonnonlaidunlihaa ja maankuuluja Löökikastikkeita.

Kujalan tilan isäntäpari Timo Ranta ja Sanna Ilmola-Ranta kasvattavat Hailuodossa lihakarjaa. Noin 250-päisellä karjalla on tärkeä työ tehtävänään - eläimet hoitavat Hailuodon perinnemaisemaa laiduntamalla merenrantalaitumilla. Naudanliha myydään suoraan tilalta. Myös lisäaineettomat Löökikastikkeet valmistetaan tilalla.

Oulun Energian Kujalan tilalle toimittama 15,6 kW:n aurinkovoimala kytkettiin toimintaan toukokuussa 2016. Suurin osa 60 aurinkopaneelin tuottamasta sähköstä käytetään Löökikastikkaiden valmistukseen sekä kastikkeiden ja pihvilihojen säilytykseen.

Timo Ranta laskee, että oman aurinkovoimalan ansiosta sähkölasku pienenee noin 2 000 euroa vuodessa. Investointituen jälkeen aurinkovoimalasta jäi maksettavaksi noin 16 000 euroa, joten nykyisillä sähkönhinnoilla takaisinmaksuaika jää reilusti alle 10 vuoteen.

Lisätietoja