Uutisarkisto

Uutisarkistosta löydät Oulun Energian uutiset. Uusin uutinen on aina ensimmäisenä. Voit selata arkistoa myös aiemmilta vuosilta.

30.12.2011 - 13:56
Oulun Energia ja Yli-Iin kunta ovat allekirjoittaneet 30.12.2011 kauppakirjat Yli-Iin Sähkö Oy:n koko osakekannan myymisestä Oulun Energia -konsernille. Kauppakirjan allekirjoittivat Oulun Energian toimitusjohtaja Juhani Järvelä sekä Yli-Iin...
28.11.2011 - 08:23
Oulun Energian johtokunta on myöntänyt Pohjoista voimaa ympäristöraadin esityksestä ympäristötilin apurahoja yhteensä 67 000 euroa viidelle tutkimushankkeelle. Ympäristötilin apurahat suunnattiin tänä vuonna kahteen laajaan tutkimuskokonaisuuteen, jotka...
28.11.2011 - 08:00
Oulun Energian johtokunta on myöntänyt Pohjoista voimaa ympäristöraadin esityksestä ympäristötilin apurahoja yhteensä 67 000 euroa viidelle tutkimushankkeelle. Ympäristötilin apurahat suunnattiin tänä vuonna kahteen laajaan tutkimuskokonaisuuteen, jotka...
28.09.2011 - 12:06
Oulun Energia on tutkinut mahdollisuutta kaukojäähdytyksen toimittamiseksi Oulun keskustan alueella. Kaukojäähdytysliiketoimintaa on tällä hetkellä Suomessa Helsingissä ja Turussa. Tampere on aloittamassa kaukojäähdytyksen vuonna 2011.Kaukojäähdytyksen...
28.09.2011 - 11:52
Muuttotilanteessa voi kohdata ikävän yllätyksen: asunnossa ei ole sähköjä tai ne katkeavat yllättäen. Soitolla asiakaspalveluun selviää, että sähköt on katkaistu, koska voimassaoleva verkkopalvelu- ja sähkönmyyntisopimus puuttuvat. Lisäksi sähköjen...
27.09.2011 - 11:59
Technopolis Oyj kasvattaa merkittävästi hyödyntämänsä vihreän sähkön osuutta ensi vuoden alussa. Samalla Technopoliksen kiinteistöissä vuokralla olevat yli 1 300 yritystä saavat käyttöönsä uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Oulun Energia ja...
16.09.2011 - 13:41
Oulun Energian kaukolämpölinjan rakennustyöt Oulusta Välikylän yrityspuiston kautta Jäälin ja edelleen Kiimingin kuntakeskukseen etenevät aikataulussa. Kaivutyöt aloitettiin toukokuun puolivälissä yhtä aikaa Oulussa ja Kiimingissä. Työt etenevät...
09.08.2011 - 15:00
Pohjoinen energiayhteistyö syvenee Oulun Energia ja Rovaniemen Energia Oy perustavat voimalaitosyhtiön, joka vastaa Rovaniemen Mustikkamaan voimalaitosinvestoinnista. Voimalaitokseen liittyvien investointien kokonaissumma on yli 200 M€ ja sen...
21.06.2011 - 11:10
Pohjoista voimaa etuasiakaskortin 1.4.-19.6.2011 aktivoineiden kesken arvottiin Finnairin lennot kahdelle kesäiseen Roomaan. Lennot voitti oululainen Antti Lipponen. Paljon onnea ja hyvää matkaa! Toinen arvonta 1.9.Etuasiakaskortin 20.6.-31.8.2011...
23.05.2011 - 08:00
Oulussa on Suomen suurista kaupungeista selvästi edullisin kaukolämpö. Energiateollisuus ry:n keräämien tilastojen mukaan Oulun Energian kaukolämmön kokonaishinta suuressa kerrostalossa on 46,27, pienessä kerrostalossa tai rivitalossa 47,72 ja...
19.05.2011 - 15:11
Pohjoista voimaa etuasiakkuus käynnistyy tänään torstaina 28.4.2011. Etuasiakkaana saat käyttöösi ainutlaatuisen etupaketin, joka sisältää mukavia lisäpalveluita ja rahanarvoisia etuja arjen hankinnoista ja hyödyt sähköasiakkuudestasi vieläkin enemmän....
16.05.2011 - 08:00
Oulun Energia rakentaa Oulusta Välikylän yrityspuiston kautta Jääliin ja edelleen Kiimingin kuntakeskukseen kaukolämmön siirtolinjan, jonka pituus on 13,6 km. Kaivutyöt käynnistyvät Oulussa Konetien itäpäästä ja Kiimingissä Sähkötieltä yhtä aikaa...
29.04.2011 - 12:45
Oulun Energian Merikosken kalatie ja nettikamera on jälleen avattu talven jälkeen. Kalatie mahdollistaa kalojen nousun merestä voimalaitoksen ohi Oulujoen yläjuoksulle aina Montan voimalaitokselle saakka sekä Oulujoen sivuhaaroihin, Muhos- ja...
20.04.2011 - 08:21
Oulun Energia rakennuttaa Toppilan voimalaitokselle uuden puupolttoaineen vastaanottoaseman. Voimalaitoksen nykyinen polttoainelinja ei mahdollista puun käyttömäärän lisäystä nykyisestä. Vastaanottoaseman toimittaa BMH Technology Oy ja kaupan arvo on 3,...
29.03.2011 - 12:36
Siikalatvan kunta ja Oulun kaupunki/Oulun Energia ovat 23.3.2011 allekirjoittaneet kaupan, jolla Siikalatva myi Oululle omistamansa Turveruukki Oy:n osakkeet. Kaupan myötä Oulun omistus yhtiössä nousi 88,9 prosentista 90,8 prosenttiin. ”Siikalatvan...
16.02.2011 - 10:00
Oulun Energia -konserni menestyi vuonna 2010 taloudellisesti ja toiminnallisesti hyvin. Konsernin liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat merkittävästi. Se myös kehitti voimakkaasti toimintaansa ja aloitti useita merkittäviä investointihankkeita. Konsernin...
04.02.2011 - 08:35
Oulun Energian Toppilan voimalaitokset ovat tuttu näky oululaisille, mutta mitä massiivisen rakennuksen seinät kätkevätkään sisäänsä? Juuri valmistunut esittelyvideo tutustuttaa katsojansa lähienergian tuotantoon Toppilan voimalaitoksilla turvesoilta...
01.02.2011 - 09:38
Edellisvuotta hieman kylmempi vuosi 2010, kaukolämmön tuotanto ja kulutus kasvavat edelleen EnergianhankintaVuosi 2010 oli keskilämpötilaltaan edellisvuotta kylmempi ja erityisesti joulukuu oli huomattavan kylmä. Oulun Energian kaukolämmöntoimitus kasvoi...
05.01.2011 - 11:25
Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy ja Landis+Gyr ovat sopineet etäluentaratkaisun toimittamisesta yli 90 000 sähkönkäyttäjälle Oulussa ja Kiimingissä. Landis+Gyr voitti julkisen hankintakilpailun. Etäluentahanke on yksi Suomen suurimmista, ja se...