Oulun Energian logo

Luminen maisemakuva aurinkoisesta Pikisaaresta vedellepäin otettuna

50 vuotta kaukolämpöä Oulussa – kaukolämpö on tulevaisuuden teknologioiden mahdollistaja

10.10.2019 /Kimmo Alatulkkila

Oulun alueelle rakennettu kaukolämpöverkko tarjoaa tulevaisuuden energiateknologioille erinomaisen alustan. Energian kustannustehokas jakeluverkosto mahdollistaa erityisesti hukka- ja ylijäämälämpöjen hyödyntämisen parhaalla mahdollisella tavalla.

Oulun Energian lämpö palvelujohtaja Kimmo Alatulkkila.

Kirjoittaja

Nimi: Kimmo Alatulkkila

Titteli: Lämpöpalvelujohtaja

Kimmo Alatulkkila vastaa kaukolämpöverkon ja voimalaitosten kunnossapidosta sekä kaukolämmön jakelusta Oulun alueella. Katse on vahvasti tulevaisuuden energiaratkaisujen kehittämisessä, kuten kaukolämpöverkon mahdollistaman alustatalouden hyödyntämisessä. Tämä unohtamatta lämmönjakelun häiriöttömyyden turvaamista ja varautumista häiriötilanteisiin. Vapaa-aika kuluu perheen ja harrastusten parissa.

Tulemme näkemään teknologian kehityksessä uusia, monipuolisia ja innovatiivisia ratkaisuja, joista toiset menestyvät ja toiset eivät. Energia-alalla on totuttu ratkaisujen pitkään elinkaareen ja huolelliseen suunnitteluun ennen niiden toteutusta, mikä on perusteltua isojen voimalaitosten ja raskaan infran rakentamisessa. Kokeilukulttuurin edistäminen nopeuttaa myös energia-alan kehittymistä, mutta yksi asia on varma: kaukolämpöverkko pysyy energia-alan kehityksen peruskivenä yhdessä sähköverkon kanssa.

Lämmöntuotannon sähköistyminen on maailmalla vallitseva megatrendi, joka tulee vaikuttamaan myös Oulussa. Tulemmekin tulevaisuudessa näkemään merkittävän määrän erilaisia kaukolämpöverkkoon liittyviä lämpöpumppuratkaisuja, joilla hyödynnetään hukka- ja ylijäämälämmön lähteitä. Selkeitä hukkalämmön hyödyntämisen sovelluskohteita ovat kylmää tarvitsevat vähittäistavarakaupat, jotka voidaan valjastaa kesäaikaan jopa tuottamaan lämpöenergiaa suoraan verkkoon.

Energiaratkaisuja punnittaessa on otettava huomioon monta näkökulmaa

Konesalit tulevat varmasti yleistymään jossakin mittakaavassa myös täällä pohjoisessa, mutta paikallinen kapasiteettitarve on verraten alhainen Etelä-Suomeen verrattuna. Ainakaan tällä hetkellä ei konesaleistakaan ole tulossa suoraa korvaajaa isoille voimalaitoksille, eivätkä pienet yksikkökoot ole kustannustehokkaita. Yhtä kaikki hyvin usealle eri teknologialle varmasti löytyy sovelluskohteita, jotka kannattaa kokeilla sekä teknisesti että taloudellisesti. Jää nähtäväksi, millä teknologialla ratkaistaan tulevaisuuden energiakysymykset isossa kuvassa. Monet maat ovat poliittisen päätöksenteon tiimellyksessä päätyneet ratkaisuihin, joissa on jouduttu poliittisiin ristiriitatilanteisiin energiantuotannon tavoitteiden ja ilmastollisten tavoitteiden kanssa.

Osaoptimointi voi näyttää yhdestä näkökulmasta parhaalta mahdolliselta ratkaisulta. Kun asiaa tarkastellaan useasta eri näkökulmasta, voidaan helposti törmätä haasteisiin, joiden ratkaisemiseksi emme ole vielä teknologiakehityksessä riittävällä tasolla. Yleisesti hyväksyttävä biotalouden korvaava energiaratkaisu odottaa löytymistään. Selvää on myöskin se, että energiatuotantomuotojen monimuotoisuus lisää kompleksisuutta tuotannon optimoinnin ja kaukolämpöverkon energiatehokkaan hallinnan kannalta.

Suomen kaukolämpöosaaminen on maailman kärkeä

Maailmalla ollaan erittäin kiinnostuneita suomalaisesta kaukolämpöosaamisesta ja monet yritykset vievätkin jo kaukolämpöteknologiaa kehittyviin maihin. Suomalainen osaaminen on tässä asiassa maailman kärkiosaamista, sillä monissa maissa kaukolämpöä ei tarvitse suunnitella toimimaan yhtä suurelle toimintalämpötila-alueelle kuin Suomessa. Suomalaisten on syytä olla tästä ylpeitä, meillä osataan.

Työmaa.jpg

Lapsi katsoo ruutua sohvalla.

Kaukolämmöstä enemmän irti

Tarjoamamme kaukolämmön palvelut varmistavat lämmityksesi energia- ja kustannustehokkuuden sekä ympäristöystävällisyyden.

Tutustu kaukolämmön palveluihin