Oulun Energian logo

Matti Lehto pukee kypärää voimalinjan edessä

Pohjoisen voiman tekijät: energia-alan konkari Matti Lehto tekee työtään pohjoisen hyväksi

01.12.2020

Oulun Energia Sähköverkko Oy:ssä käyttöpäällikkönä ja johtoryhmän jäsenenä toimiva Matti Lehto on tehnyt pitkän uran Oulun Energian palveluksessa – väkemme on saanut nauttia Matin ammattitaidosta ja tarinoista jo neljänkymmenen vuoden ajan. Tämän sanasepon kynästä ovat syntyneet vuosien aikana myös monet Oulun Energian porukasta kertovat laulujen sanat.

  • Nimi: Matti Lehto
  • Titteli: Käyttöpäällikkö
  • Koulutus: Insinööri AMK sähkövoimatekniikka
  • Erityistaito: Paineensietokyky suurhäiriötilanteissa
  • Pohjoisen voiman tekijä vuodesta 1980

Matti toimii Oulun Energia Sähköverkko Oy:ssä käyttöpäällikkönä.

40 vuotta ja monta hauskaa tarinaa

Matti Lehdon ura Oulun Energian palveluksessa alkoi jo vuonna 1980, kun hän nuorena sähköasentajana pääsi Toppilan voimalaitokselle puolen vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Puolen vuoden määräaikaisuus venähti lopulta yli neljäksikymmeneksi vuodeksi, ja vuosien varrella Matista on ollut moneksi.

Matin työura Oulun Energialla on koostunut lukuisista eri tehtävistä Toppilan ja Merikosken voimalaitoksissa, kaukolämpöverkon ja sähköverkon parissa sekä tiimien esimiehenä. Tätä nykyä hän vastaa yhdessä tiiminsä kanssa siitä, että sähkö löytää tiensä koteihin ja yrityksiin mahdollisimman häiriöttömästi vuorokauden ja vuoden jokaisena hetkenä.

”Nyt 60 vuotta täytettyäni minulla on vielä muutamia vuosia jäljellä ennen eläkeikää, ja voi sanoa, että työura on ollut monipuolinen ja mielenkiintoinen”, Matti kertoo. ”Olen nähnyt alalla valtavan tietoteknisen muutoksen, joka on mullistanut sähköverkon käytön ja kehittänyt sähkön laatua ja toimitusvarmuutta huimin askelin.”

Pitkälle uralle on mahtunut hauskoja sattumia, ja tarinoita vuosien varrelta riittää. Voimalaitoksella työskenteli aikoinaan huoltomiehenä entinen sirkusvoimistelija, joka näytti Matille – ennen nykyisiä turvallisuusohjeita ja -määräyksiä – kuinka koneiden päällä seistään käsillä. Myös hauskoja asiakaskohtaamisia on tullut vastaan: ”Kerran eräs nuori poika soitti energialaitokselle kysyäkseen mistä saisi energiaa koulunkäyntiin, kun sitä ei tahtonut riittää”, Matti muistelee.

Voimalaitoksessa työskennellyt entinen sirkusvoimistelija esitteli Matille ja muille temppujaan, joita ei nykyisillä turvallisuusohjeistuksilla enää tehtäisi.

Mies tarinoiden takana

Energia-alan konkari saa itse energiaa arkeensa tärkeän pikkumiehen kanssa touhuamisesta: 2-vuotias tyttärenpoika on Matin arjen ilostuttaja. Tämän lisäksi tärkeitä asioita arjessa ovat luonnossa liikkuminen ja myös kiinnostava työ, jossa pääsee kehittämään uutta Oulun Energian eri liiketoimintojen kesken. Nimenomaan mahdollisuus vaikuttaa ja paiskia yhdessä hommia entistäkin ehomman pohjoisen puolesta on pitänyt vuodet Oulun Energialla mielenkiintoisina ja haastavina.

Entäpä ne laulujensanoitukset sitten? Matti on ilahduttanut eläköityviä työkavereita heistä kertovilla sanoituksilla muun muassa Juha Vainion ja Tapio Rautavaaran ikivihreiden melodioiden tahtiin. Oivaltavat lyriikat syntyivät myös esimerkiksi konsernimme 125-vuotismerkkipäivän kunniaksi, kun Meksikon Pikajuna taipui Oulun Energian taipaleeksi 1800-luvulta tähän päivään. Kuten kerrottu, tästä sanoittavasta sähköverkkomiehestä on moneksi!

Oulun Energian työntekijä katsoo kaukaisuuteen ja varjostaa kädellään aurinkoa.

Tule meille töihin

Meillä kohtaavat monen alan ammattilaiset ja osaajat. Tarkista avoimet paikkamme tai vakuuta meidän avoimella hakemuksellasi!

Töihin Oulun Energialle