Taloyhtiön monet tavat säästää energiaa

Pienenkin kiinteistön energiatehokkuus koostuu monesta tekijästä. Isossa kiinteistössä muuttujien määrä moninkertaistuu, ja samalla säästettävät – tai tuhlattavat – eurot.

TEKSTI: Antti Leikas KUVAT: Seppo Kolehmainen

Energiatehokkaasti hoidetussa taloyhtiössä puhutaan vuositasolla merkittävistä säästöistä, kun asiat on tehty oikein.

”Suurimmat virheet tehdään suunnittelun alussa”, kertoo Oulun Energian kaukolämpöasiantuntija, tuotepäällikkö Markku Sutinen. ”Jos kiinteistön tehontarve on arvioitu väärin, se heijastuu kaikkeen: säätöventtiileihin, pumppuihin, koko lämmönjakolaitteistoon. Tämä koskee sekä uusia että vanhoja rakennuksia.”

Sutinen painottaa, että kaikki lähtee todellisesta tehontarpeen mittauksesta.

”Uusissa kiinteistöissä energiankulutusta lasketaan jo suunnitteluvaiheessa. Vanhoissa kiinteistöissä käytössä ovat mittaustulokset ja historia. Tärkeintä on, että ei varalta arvioida kulutusta liian suureksi – silloin päädytään vääränlaisiin ratkaisuihin. Väärin mitoitettu laitteisto hukkaa energiaa ja sen käytettävyys  on huono. Esimerkiksi liian isojen säätöventtiilien vuoksi käyttöveden lämpötila huojuu”, Markku Sutinen kuvaa.

Kaikki uudet kiinteistöt kaukolämpöön Oulun Energialla on tällä hetkellä lähes 10 000 kaukolämpöasiakasta, joista reilut 3 000 on isompia kiinteistöjä.

”Lähes kaikki uudet kiinteistöt liittyvät kaukolämpöön, jos verkko vain on saatavilla”, Markku Sutinen sanoo.

”Mutta täytyy muistaa, että kaukolämpö ei automaattisesti takaa pienempää energiankulutusta. Järjestelmän mitoitus, käytön aikainen seuranta ja laitteiston säätö tarvittaessa ovat avainasemassa.”

Vanhat kiinteistöt voivat joskus olla todellisia energiasyöppöjä, mutta ensimmäiseksi ei kannata käynnistää esimerkiksi kallista ilmanvaihtoremonttia.

”Perusasiat on laitettava ensin kuntoon. Kannattaa tarkistaa, että IV-koneen ilmamäärät on säädetty oikein, eikä tuloilma saa olla liian lämmintä. Sillä ei ole tarkoitus lämmittää huoneistoja”, muistuttaa Sutinen. ”Ja patteriverkoston tasapainotus on syytä tarkistaa.”

Jos patteriverkosto ei ole tasapainossa, se tarkoittaa että yksi huone on viileämpi kuin toinen. Kun viileän huoneen lämpötilaa lähdetään korjaamaan koko lämmityskäyrää nostamalla, on selvää että energiaa menee hukkaan. Oikea tapa korjata tilanne on patteriverkoston  tasapainotus.

”Säätöruuvi on patterin alla tai termostaatissa – mutta tähän ei saa itse koskea. Joskus näkee itse säädettyjä järjestelmiä – ja lopputulos on aika lailla pielessä. Tämä on työ, joka täytyy jättää ammattilaiselle”, Markku Sutinen painottaa.

Tuotepäällikkö Markku Sutinen
Tuotepäällikkö Markku Sutinen muistuttaa tehontarpeen arvioinnista kiinteistönpidossa.

Vedenkulutusta on helppo pienentää

Käyttöveden osuus vanhojen kiinteistöjen energiamenoista on yli kolmannes, ja uusissa kiinteistöissä vieläkin suurempi, koska niiden energiatehokkuus on vanhoja parempi. Vedenkulutuksen pienentämiseen on eräs helppo keino: paineenalennusventtiili kylmän veden tuloputkeen.

”Kaupunkialueella vedenjohtoverkoston paine on suuri, koska sen täytyy nostaa vesi myös korkeimpien kiinteistöjen yläkerroksiin. Useimmissa kiinteistöissä riittäisi  pienempi paine”, Sutinen sanoo.

Kulutuksen lisäksi alempi paine säästää vesijohtoverkostoon liitettyjen laitteiden liittimiä.

Sivakka luottaa kaukolämpöön

Vaikka öljyn hinta on juuri nyt selvästi matalammalla tasolla kuin pari vuotta sitten, on kaukolämpö silti selvästi kustannustehokkain ratkaisu Oulun alueella. Kiinteistöpäällikkö Hannu Sassali sanoo, että Sivakan hallinnoimasta suuresta rakennuskannasta on siirtynyt vuosittain 1-2 kiinteistöä öljyltä kaukolämpöön.

”Vertaamme kaukolämmön kustannuksia muiden lämmitysmuotojen hintaan pitkän aikavälin keskihinnalla. Esimerkiksi öljylämmityksen vuosikustannukset ovat pahimmillaan olleet yli kaksinkertaiset verrattuna kaukolämpöön. Takaisinmaksuaika tehdyissä siirtymisissä on vaihdellut 4-7 vuoden välillä”, Sassali kertoo.

Tasalämpöinen kulttuuriteko

Sinisen pikisaarelaistalon pihalla pöllähtelee ensilumi, kun Marjo Kemppainen puhdistaa portaita. Kemppainen on ollut Kiinteistöosakeyhtiö Pikisaaren tyytyväinen asukas jo parikymmentä vuotta, mutta vasta viime vuonna toteutettu peruskorjaus ja kaukolämpö tekivät asumisesta suorastaan paratiisimaista.

”Ennen täällä sai kulkea villasukat jalassa kesät talvet”, draamaopettaja ja teatteriohjaaja Kemppainen nauraa.

”Sivakan toteuttaman remontin jälkeen sisällä vallitsee ihana tasalämpö. Ja sähkölaskut putosivat kymmenesosaan entisestä”, kertoo Marjo Kemppainen ja porhaltaa puhdistamaan pihakalusteita. ”Pikisaaressa on ihana asua!”

Marjo Kemppainen puhdistaa portaita
Pikisaaressa parikymmentä vuotta asunut Marjo Kemppainen pitää saaren vanhojen kiinteistöjen suunnitelmallisesti toteutettuja peruskorjauksia kulttuuritekona.