Valo tuo teokseen uuden ulottuvuuden

Oulun Kellossa idyllisessä hirsitalon pihapiirissä asuva ja työskentelevä taiteilija Tiina Vehkaperä käyttää teoksissaan usein luonnonmateriaaleja ja työstää kuvanveistolle tyypillisiä materiaaleja kuten kiveä, puuta ja pronssia.

Teksti Soile Suvanto | Kuva Kati Leinonen

Aika usein töihin voi kuitenkin tulla jotain yllättäviä elementtejä nykyajan teknologiasta. "Parhaillaan työstän esimerkiksi halkaistuista kivistä teosta, joihin valan läpinäkyvää epoksia. Kumpaankin kiveen tulee epoksiin sykkivät valot ja nämä kaksi kiveä ovat kuin rakastavaiset, jotka sykkivät ja viestivät toisilleen", Vehkaperä selittää.

Valo tuo Vehkaperän teoksiin uuden ulottuvuuden. Tekniikan käyttäminen tai sillä kikkailu ei ole mikään itseisarvo. "Kun tulee ideoita, niitä on vain pakko alkaa toteuttaa."

Toteuttaminen ei ole aina ollut helppoa, sillä kaikki on pitänyt opetella itse, valojen kytkemisestä lähtien. Ensimmäisen robottinsa hän valmisti alkuvuodesta kokeellisen elektronisen taiteen työpajassa. Lisää oppia on tulossa kesällä valotaiteen mestarikurssilla, jonne Vehkaperä pääsi tiukan seulan läpi.

"Marraskuussa yhtaikaa Lumo-valofestivaalin aikaan minulla on Galleria5:ssa yksityisnäyttely ja voin työstää suunnittelemiani valoteoksia työpajassa", Vehkaperä iloitsee.

Sähkö on jollakin tavalla kiinnostanut taiteilijaa jo pitkään. Jo vuonna 2007 hän työsti nipuittain sähköjohtoja ja sai aikaan valtavan noin viiden neliön kokoisen Alku -nimisen installaation.

"Toisaalta minulla vaihtuu materiaalit melkein joka teoksessa. Harvoin siis työstän samaa materiaalia useaa kertaa. Tämä ehkä kertoo uteliaisuudesta ja uuden oppimisen viehätyksestä", Vehkaperä sanoo.