Nauru syntyy tragediasta

Koomikko Iikka Kivi on tienannut leipänsä vuosien ajan naurattamalla yleisöjä ympäri Suomen. Kaiken hauskan pohjavire on kuitenkin tragediassa, Kivi linjaa.

Teksti Johanna Laakkonen ja Ville Koivuniemi | Kuvat Seppo Kolehmainen

"Senkin möllykät, terve kaikki”, koomikko Iikka Kivi aloittaa stand up -keikkansa Remakka-klubilla oululaisessa 45 Special -ravintolassa. Hän on illan isäntä, ja lämmitellessään yleisöä suurimmat naurut tulevat siitä, kun hän pilkkaa omaa ulkoista habitustaan ja naureskelee muutoksille, joita isyys on saanut hänessä aikaan.

”Jos joku voittaa kuusi miljoonaa lotossa, niin siinähän ei ole mitään hauskaa, koska se on vain hyvä asia. Mutta jos joku voittaa kuusi miljoona lotossa ja juo ne kaikki, niin se on jo vähän hauskaa, koska siinä on jonkinlainen tragedia.”

Tämä on oululaisen stand up -koomikko Iikka Kiven selitys sille, miksi stand up -lavojen huumori syntyy tragediasta. Hänen mukaansa huumori kumpuaa sellaisista asioista, joita ihmiset toivoisivat ettei olisi olemassa tai tapahtunut.

”Se on ehkä sellainen meidän psykologinen suojakeino”, Kivi selittää.

Miten sitten syntyy ristiriitaisen roisi vitsi, jolle yleisö repeää nauruun? Kiven mukaan kaikki lähtee ideasta, joka naurattaa itseä. Tämän jälkeen hän kirjoittaa ajatuksensa kaikille ymmärrettävään muotoon, ja opettelee sitten kertomaan sen. Kehonkielellä ja äänenpainoilla tehostetaan vitsiä niin, että se naurattaa mahdollisimman paljon. Se miten vitsi kerrotaan, onkin kaiken avain.

”Se voi olla, että jos sanot yhden sanan epäselvästi, vitsi kaatuu siihen. Vaikka olisit kirjoittanut kuinka hyvä jutun, niin jos et sinä päivänä saa rytmiä kohdilleen, niin kyllä siinä puolet nauruista jää saamatta”, Kivi avaa työn haasteita.

Poliittinen satiiri ei ehtisi lavalle

Stand up -komiikan lisäksi Kivi on tunnettu aktiivisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta sosiaalisessa mediassa. Lavalle yhteiskuntakritiikki ei silti siirry.

”Poliittiset ja yhteiskunnalliset aiheet ovat liikkeessä. Lavajutussa menisi kuukausi tai kaksi, että siitä tulisi hyvä. Eli jotta saisin ne lavalla toimimaan, ne olisivat jo menneet vanhaksi.”

Ideoiden siirtyminen lavalle vie paljon aikaa, joten koomikot kertovat samoja juttuja kuukausia ja parhaimpia jopa vuosia. Kivi myöntää, että niin sanottua leipiintymistä tapahtuu helposti koomikon työssä – ainakin pikkujoulusesonkina.

”Erityisesti loppuvuodesta sitä on väsynyt, koska firmakeikkojen putki on kova. Kuitenkin, kun joulun aikaan pitää pari viikkoa huilia, niin sitten tammikuussa on taas tosi makeeta.”

Ammattikoomikolla on loppuvuodelle muutama ässä hihassa, joiden avulla työ ei ala maistua puulta. Hänen mukaansa on tärkeää huomioida se, että jokainen tilanne ja yleisö on erilainen ja siksi vitsit muokataan iltakohtaisesti sopiviksi. Vitsien järjestyksen, tyylin ja rytmin muuttaminen tekee paljon.

”Sillä sitä jaksaa yllättävänkin kauan ja löytää niihin vitseihin uusia tulokulmia. Keikka ei ole vain sellainen nauha, joka lähtee play-napista pyörimään”, Kivi selventää.

”Kun se rutiini alkaa olla hyvin hallussa, esiintyminen siirtyy paljon myös improvisaatioon. Loppuvuodesta oman settinsä tuntee tosi hyvin, jolloin siitä uskaltaa hypätä ulos. Silloin lavalla tapahtuu kaikkia täysin odottamattomia asioita”, hän jatkaa.

Poikkitaiteellisuus kiinnostaa

Kivi tekee paljon erilaisia projekteja stand up -keikkojen ohella. Hän on muun muassa usean vuoden ajan käsikirjoittanut Noin viikon uutiset -sarjaa. Tänä vuonna miehen suunnitelmissa on julkaista kirja.

”En halua rajoittaa itseäni pelkästään stand up -koomikoksi. On mielenkiintoista tehdä jotain ihan uutta, silloin pääsee siihen aloittelijan positioon takaisin, oppimaan uutta ja haastamaan itseään siellä epämukavuusalueella. Uskon, että se kaikki on varmasti jollain tavalla hyödyksi myös siinä päätyössä.”

Koomikko peilaa vitsejään väistämättä koettuun todellisuuteen. Kivestä on tullut hiljattain isä, ja sekin vaikuttaa ajatusmaailmaan.

”Kun tulee ensimmäinen lapsi, totta kai se lisää empatiaa. Tulee kokonaan uusi sivu siihen kirjaan. Parin päivän jälkeen tajuaa, miltä kaikista heistä joilla on lapsi, voi tuntua”, Kivi toteaa.

Omakohtaiset tarinat isyydestä naurattavat yleisöä myös Remakka-klubilla. Kivi vertailee isyyttä karaokejuontajan pestiin ja saa yleisön ulvomaan. Nauru on koomikolle palkinto hyvin tehdystä työstä. Siksi Kivi uskoo seisovansa lavalla vielä eläkeiän kynnyksellä.

“Jos sä kerrot hyvän vitsin yleisölle, ja 200 ihmistä rupeaa nauramaa, se on tunnetila, jota ei mistään muualta saa. Siihen jää vähän niin kuin koukkuun.”

Iikka Kivi

Stand up -koomikko ja -tuottaja Iikka Kivi

  • Stand up -koomikko ja -tuottaja.
  • Asuu Oulussa.
  • Tuli tunnetuksi Ylellä esitetyn stand up -komiikkakilpailu Naurun tasapainon voiton jälkeen vuonna 2014.
  • On käsikirjoittanut Noin viikon uutiset -ajankohtaissatiiria ja YleLeaksia sekä vieraillut lukuisissa paneeliohjelmissa eri televisio-ohjelmissa.
  • Kirjoittaa parhaillaan muiden töiden ohella kirjaa, josta ei kerro vielä enempää.