Maailman pohjoisin ratikkapysäkki

Raitiovaunuja on helppo rakastaa. Kaupungit, joissa ratikka kulkee, tuntuvat jotenkin erityisiltä. Harva kulkuväline herättää yhtä paljon myönteisiä tunteita.

Ei siis ihme, että suomalaiset on vallannut ratikkahuuma. Helsinki ei ole tulevaisuudessa Suomen ainoa kaupunki, jossa matka taittuu raitiovaunulla. Kysymys on enää siitä, kuinka moneen paikkaan kiskot vedetään.

Tampereella pääsee ratikan kyytiin näillä näkymin vuonna 2021. Turussa raitiovaunu on vanha tuttu, mutta liikenne lopetettiin 1970-luvulla. Paluu on lähellä, sillä kaupunki on hyväksynyt raitiotien yleissuunnitelman. Helsingissä liikennettä laajennetaan.

Huuma on nyt levinnyt pohjoiseen. Oulussa on keskusteltu raitiovaunuista ihan vakavaan äänensävyyn. Karttaan on piirrelty reitti-ideoita ja laskimista haettu haarukkaa euroille. Maistiaiset oululaisesta ratikkakyydistä saa Helsingissä, jossa kiertää kaupunkia markkinoiva Ouluspora.

Oulu toisi raitiovaunut aivan uusille korkeuksille. Kaupungissa olisi maailman pohjoisin raitiovaunupysäkki. Kisa ei ole edes tiukka, sillä tällä hetkellä maailman pohjoisin pysäkki löytyy tiettävästi Norjan Trondheimista. Ennätys olisi selviö.

Ratikkahuumaa lietsoo tarve parantaa joukkoliikennettä. Halutaan ilmastoystävällisiä kaupunkeja ja tiivistä kaupunkirakennetta. Rakastettu raitiovaunu tuntuu ratkaisulta. Mikäs siinä, ratikalla on minusta kiva ajaa.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Raitiovaunujen mukana tulee muutakin.

Käväisin Espanjan Bilbaossa kaupunkiseutua kehittävässä Metropoli 30 -organisaatiossa. Yksi saavutuksista on metrojärjestelmä. Johtajan perustelut jäivät mieleeni: ”Kyseessä on paljon enemmän kuin matkustajien kuljettaminen. Rakensimme metron, koska halusimme luoda yhtenäisen seudun. Se mahdollisti uusia asioita ja ajatuksia”.

Näin ajatellen Oulussa on yksi reitti yli muiden: keskusta – Linnanmaa. Suuren yliopistoalueen rakentaminen keskustan ulkopuolelle oli historiallinen virhe, jonka nopea yhteys voisi vihdoin korjata. Kuin laittaisi piuhan kiinni virtalähteeseen.

Kuvitellaan pikaratikka, joka saapuu seitsemän minuutin välein ja vie perille 10 minuutissa. Molempiin päihin ja reitin varrelle syntyisi uutta kuhinaa. Matkailijatkin voisivat tykätä. Oulun profiili nousisi.

Myös sijoittajien sydämessä on paikka raitiovaunuille. Pysäkkien ympärille kannattaa rakentaa asuntoja ja palveluja. Maan arvo nousee. Syntyy uusia suunnitelmia. Metroja rakentaessa on arvioitu, että miljoonan investointi maan alle poikii ajan saatossa neljän miljoonan investoinnit maan päälle. Samaa vaikutusta lienee ratikoilla.

Rahasta voi silti tulla puute. Karkea nyrkkisääntö on, että kilometri raitiotietä maksaa ainakin kymmenen miljoonaa euroa. Kaikkien taloudellisten vaikutusten ynnääminen on lähes mahdoton tehtävä.

En tiedä, rakennetaanko Ouluun elinaikanani raitiotietä. Mutta jos rakennetaan, lupaan pyrkiä ensimmäisen vuoron kyytiin.

Pekka Timonen