Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Palaute|Usein kysyttyä|Sivukartta|Sähkösalkku.fi
Ympäristövastuu / Ympäristöstrategia / Energiatehokkuussopimukset 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Oulun Energia on mukana energiatehokkuussopimuksissa, joiden tavoitteena on pienentää energian kulutusta ja viedä käytäntöön toimintamalleja, joiden ansiosta energiatehokkuudesta tulee osa jokapäiväistä toimintaa.

Energiatehokkuusopimukset ovat osa työ- ja elinkeinoministeriön kanssa kehitettyä EU:n energiapalveludirektiivin mukaista järjestelmää. Sopimukset on tehty vuosille 2008-2016. Järjestelmän tavoitteena on yhdeksän prosentin energiansäästö vuoteen 2016 mennessä.

Energiapalvelujen toimenpideohjelma

Energiapalvelujen toimenpideohjelma koskee sähkön siirtoa, jakelua ja kaukolämpöä. Ohjelmassa ovat mukana Oulun Energian, Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy sekä Oulun Sähkönmyynti Oy. Sopimuksen myötä Oulun Energia kehittää ja ottaa käyttöön uusia, asiakkaan energiansäästöä edistäviä palveluja. Yksi konkreettisimmista palveluista on energianeuvonta, joka auttaa asiakkaita energiansäästöön ja järkevään energiankäyttöön liittyvissä asioissa.

Energiantuotannon toimenpideohjelma

Energiantuotannon toimenpideohjelman keskeinen sisältö on energiatehokkuuden jatkuvan parantamisen periaate. Toppilan ja Merikosken voimalaitoksilla, lämpökeskuksilla sekä kaukolämpöverkossa on tehty energiakatselmukset, joilla on kartoitettu energiansäästökohteita. Energiatehokkuusjärjestelmä on rakennettu osaksi energiantuotannon ympäristöjärjestelmää. Oulun Energia on sitoutunut raportoimaan vuosittain edellisen vuoden toimipaikkakohtaisista energiatiedoista, energiankäyttöön liittyvistä tehostamistoimista ja seurantajärjestelmistä.
 

Asiakaspalvelu

0800 30 5000
osm@pohjoistavoimaa.fi

Vaihde: 08 5584 3300

Huolto- ja häiriötiedotteet

Vikapäivystysnumerot:

Lämpö:
Ma-pe klo 8-16: 08 5584 3425
Muina aikoina: 08 528 8200
Sähkö: 08 5584 3222

Lämpö
30.1.2012
Häiriöitä lämmönjakelussa Oulussa ja Kiimingissä »
Maanantaina 30.12. klo 13:12 kantaverkossa tapa...
9.1.2012
Lämmönjakelu keskeytyy Pyykösjärvellä keskiviikkona 11.1.2012 »
Lämmönjakelu keskeytyy Pyykösjärvellä keskiviik...
Sähkö
30.1.2012
Sähkönjakelun häiriö Posassa »
Kantaverkon häirön jälkeiset korjaustyöt on sa...