Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Palaute|Usein kysyttyä|Sivukartta|Sähkösalkku.fi
Sähkönsiirto / Automaattinen mittarinluku 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Sähkön automaattinen mittarinluku

Sähkönmittaus astuu aimo harppauksen eteenpäin, kun uudet etäluettavat sähkömittarit asennetaan jokaiseen kotiin Oulussa ja Kiimingissä vuoden 2013 syksyyn mennessä.

Vanhojen mittarien vaihtaminen uusiin on iso urakka, joka pääsee täyteen vauhtiin marraskuussa 2011. Mittareita on vaihdettu Oulussa ja Kiimingissä kaikkiaan noin 30 000. Vuosina 2011-2013 vaihdetaan loput 60 000 mittaria.

Älykäs verkko

Etäluenta tarkoittaa energiankulutuksen mittaamista ja tietojen siirtämistä asiakkaalta energiayhtiölle automaattisesti tietoliikenneverkkoa pitkin. Etäluentaan siirtyminen edellyttää vanhojen sähkömittareiden korvaamista älykkäillä, tiedonsiirtoyksiköllä varustetuilla mittareilla ja tietoliikenneyhteyksien luomista. Kun muutostyöt on tehty, sinun ei tarvitse enää toimittaa kulutuslukemiasi energiayhtiölle ja esimerkiksi lukemakorttien postitus jää historiaan.

Älykkäiden mittareiden ansiosta kulutuksesta saadaan entiseen verrattuna moninkertainen määrä tietoa. Etäluettavat mittarit kommunikoivat niitä ohjaavan etäluentajärjestelmän kanssa. Näin verkkoyhtiö saa nopeasti tietoa esimerkiksi viallisesta mittalaitteesta tai verkon toimintahäiriöstä.

Ajantasaista tietoa energiankulutuksesta

Etäluennan avulla saat energiankulutuksestasi ajantasaista tietoa, mikä helpottaa oman energiankäytön seuraamista ja kannustaa sinua säästämään. Omat säästötoimenpiteet näkyvätkin heti seuraavassa laskussa, sillä etäluenta uudistaa myös laskutuksen: mittarinvaihdon jälkeen saat toteutuneeseen kulutukseen perustuvan lukemalaskun.

Miksi mittarit vaihdetaan?

Etäluentaan siirtymistä ohjaa valtioneuvoston asetus, jonka mukaan sähkönmittauksen tulee Suomessa perustua vuoden 2014 alusta sähkömittareiden etäluentaan ja tuntikohtaiseen energian mittaukseen. Lisäksi asetuksen mukaan laskutuksen perusteena tulee käyttää toteutunutta sähkönkulutusta nykyisten arvio- ja tasauslaskujen sijaan.
Asennusaikataulu   Muutokset laskutuksessa
Mittarien käyttöohjeet   Usein kysyttyä
 

Asiakaspalvelu

0800 30 5000
osm@pohjoistavoimaa.fi

Vaihde: 08 5584 3300

Huolto- ja häiriötiedotteet

Vikapäivystysnumerot:

Lämpö:
Ma-pe klo 8-16: 08 5584 3425
Muina aikoina: 08 528 8200
Sähkö: 08 5584 3222

Lämpö
30.1.2012
Häiriöitä lämmönjakelussa Oulussa ja Kiimingissä »
Maanantaina 30.12. klo 13:12 kantaverkossa tapa...
9.1.2012
Lämmönjakelu keskeytyy Pyykösjärvellä keskiviikkona 11.1.2012 »
Lämmönjakelu keskeytyy Pyykösjärvellä keskiviik...
Sähkö
30.1.2012
Sähkönjakelun häiriö Posassa »
Kantaverkon häirön jälkeiset korjaustyöt on sa...