Oulun Energian logo

Kaksi sähköverkon sähkötornia kuvattuna alaviistosta ja taustalla näkyy lähes pilvetön taivas.
Sähkötorneja alaviistosta kuvattuna, taustalla lähes pilvetön taivas.

Oma sähköntuotanto

Tehtävämme on tarjota luotettava verkko ja taata sähkön jakelun toiminta ja turvallisuus myös omalle pientuotannolle, kuten aurinkopaneeleille tai tuulivoimalalle.

Oma sähköntuotanto on mahdollista liittää jakeluverkkoon ja myydä omasta käytöstä ylijäänyt sähkö valitsemallesi sähkönmyyntiyhtiölle. Pientuotantoa varten ei tarvitse rakentaa tai vahvistaa sähköverkkoa, jos tuotanto liitetään sähkönkulutuspaikan yhteyteen ja liitettävä teho jää kulutuspaikan tehoa pienemmäksi. Jos tuotantoteho ylittää kulutusliittymän koon, verkkoa voidaan joutua vahvistamaan. Mahdolliset verkonvahvistustoimet on otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

Kun suunnittelet oman pientuotantolaitteiston hankintaa ja verkkoon liittämistä, etene seuraavan kolmen askeleen mukaisesti. Jos suunnittelet yli 50 kVA:n tuotantolaitteiston hankintaa ja sen verkkoon liittämistä, ota yhteyttä tekniseen neuvontaamme.

1. Tuotantolaitteiston ja lupien hankinta

Selvitä ensimmäiseksi ennen pientuotantolaitteiston hankintaa mitä lupia laitteisto tarvitsee ja soveltuuko se liitettäväksi jakeluverkkoon.

Varmista pientuotantolaitteiston soveltuvuus Oulun Energia Sähköverkko Oy:n verkkoon ennen laitteiston hankintaa. Tuotantolaitteiston ja asennuksen on täytettävä seuraavat vaatimukset:

  • Tuotantolaitteisto täyttää Energiateollisuuden suositukset.
  • Pientuotantolaitteistot ovat SFS-EN 50549-1 standardin mukaisia ja parametriasettelut parametritaulukon asettelun mukaisesti aseteltuja.
  • Tuotanto on erotettavissa jakeluverkosta erillisellä lukittavalla erotuskytkimellä, johon verkonhaltijalla, Oulun Energia Sähköverkko Oy:llä, on vapaa pääsy.
  • Liittymän pääkeskuksella ja tuotantolaitteistolla on varoituskyltti takasyöttövaarasta ja opastus tuotannon irtikytkemiselle.
  • Asennukset tekee ammattitaitoinen sähköurakoitsija.
  • Kaksisuuntainen sähkönmittaus voi edellyttää nykyisen sähköenergiamittarisi vaihtamista uuteen (maksuton).

Selvitä kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta rakennus- ja toimenpideluvan tarve ennen laitteiston hankintaa. Vaatimukset vaihtelevat kunnittain.

Hanki omasta käytöstä ylijäävälle sähkölle ostaja.

  • Mahdolliselle ylijäämäsähkölle tulee olla ostajana jokin sähkönmyyntiyhtiö.

2. Tuotantolaitteistosta ilmoittaminen

Tuotantolaitteiston rakentavan urakoitsijan pitää ilmoittaa tuotantolaitteiston liittämisestä käyttöpaikalle Oulun Energia Sähköverkko Oy:lle. Ilmoituksen voi tehdä yleistietolomakkeella. Samalla urakoitsija vakuuttaa asennuksen täyttävän sähköturvallisuusmääräykset ja tekniset vaatimukset. Tarkistamme yleistietolomakkeesta tuotantolaitteiston tiedot ja tarvittaessa pyydämme lisätietoja urakoitsijalta. 

Olemme yhteydessä ja toimitamme tuotantokäyttöpaikan käyttöpaikkatunnuksen, jotta voit tehdä ylijäämäsähköstä sopimuksen valitsemasi sähkönmyyntiyhtiön kanssa. Pientuotannon sähköverkkosopimus astuu voimaan, kun saamme valitsemaltasi sähkönmyyntiyhtiöltä tiedon sopimuksen alkamisesta. Nämä sopimukset ovat edellytys sille, että tuotantolaitteiston voi ottaa käyttöön. Sähkön syöttäminen verkkoon on kielletty, ellei sähkölle ole ostajaa.

3. Käyttöönotto ja kunnossapito

Tuotantolaitteiston voi ottaa käyttöön sen jälkeen, kun ylijäämäsähkölle on ostaja ja pientuotannon sähköverkkosopimus on voimassa ja Oulun Energia Sähköverkko Oy:lta on annettu käyttönottolupa.

Huolehdi kunnossapidosta

Sähkön tuotantolaitteisto on muistettava pitää kunnossa myös kytkennän jälkeen. Laitteisto ei saa aiheuttaa häiriöitä muille sähköverkon käyttäjille, ja sähköasennusten ja -laitteiden on oltava säännösten ja määräysten edellyttämässä kunnossa.

Sopijapuolet ovat tietyin rajoituksin velvollisia korvaamaan säännösten, määräysten ja ohjeiden vastaisten asennusten, viallisten laitteiden tai niiden käytön aiheuttamat vahingot. Tutustu Energiateollisuuden suosittelemiin verkkopalvelu- ja liittymisehtoihin Hinnastot-sivullamme.

Lisätietoja ja hyödyllisiä liitteitä

Sähkömittarit tuotannossa

Sähkön tuotantolaitteiston rakentajan tulee tarkistaa käyttöpaikan sähkömittarin malli.

Mikäli käyttöpaikalla on sähkömittari, joka ei kykene mittaamaan sähkön tuotantoa pitää se vaihtaa toisen malliseksi. Mittarin vaihto käyttöpaikalle pitää tehdä ennen kuin sähkön tuotantolaitteisto otetaan käyttöön.

 

Vain sähkön kulutusta mittaavat sähkömittarit

Käyttöpaikan sähkömittarin ollessa jompaa kumpaa mallia vaihdetaan käyttöpaikalle E350, E450 tai E650 mallin sähkömittari (kts. kuva alla).

Kaikki muut käytössämme olevat sähkömittarit mittaavat kulutusta ja tuotantoa.