Asiakaspalvelu kotitalouksille|Asiakaspalvelu yrityksille|Palaute|Usein kysyttyä|Sivukartta|Sähkösalkku.fi
Oulun Energia -konserni / Ajankohtaista 
 
Pienennä tekstikokoa Suurenna tekstikokoa muuta tekstin kokoa

Ajankohtaista

Oulun EnergiaOulun Energia Siirto ja JakeluKaikki

Etäluettavien mittarien asennukset alkavat Oulun keskustassa helmikuussa

25.01.2012 | Oulun Energia

Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy:n etäluettavien sähkömittarien asennukset alkavat Oulun keskustassa 14.2. Asennusaikataulua on tarkennettu ja massa-asennukset pääsevät täyteen vauhtiin helmikuussa postinumeroalueella 90100. Asennustöistä vastaa Eltel Networks Oy.

Eltel Networks Oy ilmoittaa asennusajankohdasta noin viikkoa ennen mittarinvaihtoa. Jos sähkömittari sijaitsee asunnossa tai tilassa, jonne asentajalla ei ole vapaata pääsyä, sopiva mittarinvaihtoaika sovitaan asukkaan kanssa. Asentajan tunnistaa henkilökortista. Mittarikeskuksen ollessa esimerkiksi taloyhtiön teknisessä tilassa, asentajan ei tarvitse päästä sisälle asuntoihin. Mittarinvaihdosta aiheutuu noin 15 minuutin sähkökatkos.

Mittareita on vaihdettu Oulussa kaiken kaikkiaan jo noin 33 000. Vaihtourakka etenee postinumeroihin perustuvan aluejaon mukaan ja saadaan päätökseen syksyyn 2013 mennessä.

Tutustu asennusaikatauluun

Arkisto: 2006 2007 2008 2009 2010 2011
 

Asiakaspalvelu

0800 30 5000
osm@pohjoistavoimaa.fi

Vaihde: 08 5584 3300

Huolto- ja häiriötiedotteet

Vikapäivystysnumerot:

Lämpö:
Ma-pe klo 8-16: 08 5584 3425
Muina aikoina: 08 528 8200
Sähkö: 08 5584 3222

Lämpö
Sähkö
13.2.2012
Korvensuora 15.2.2012 »
Sähkönjakelu keskeytyy Korvensuoralla Huonesuon...