Kielletyt elokuvat

Lapsena sain katsoa tv:stä kaiken mitä sieltä tuli, myös myöhäisil- lan lapsilta kielletyt elokuvat. Äitini tuli töistä myöhään illalla ja simahti melkein heti ja katselin tätini kanssa tv:tä. Asuimme yksiössä, joten minua ei voinut sulkea toiseen huoneeseen. Monesti tätinikin kävi nukkumaan ja jätti tv:n auki koska halusin vielä katsoa jotain ohjelmaa.

Niinpä näin hyvin pienenä Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinin. Olin ehkä neljävuotias. Kohtaus, jossa tsaarin sotilaat marssivat leveänä rivistönä alas portaita ampuen aseettomia siviilejä, teki valtavan vaikutuksen: ihmiset pakenevat, lastenvaunut pomppivat alas rappu- ja ja vanhaa naista osuu silmään. Elokuvan jälkeen en saanut unta. Onneksi äiti ja täti nukkuivat samassa huoneessa, koska yksin olisin pelännyt vielä enemmän. Ymmärsin, että elokuva on eräänlainen ikku- na maailmaan, jossa elämme ja jonne minunkin pitää jonakin päivänä lähteä turvallisesta kodistani, ja että se maailma saattaa olla erittäin pelottava ja paha paikka.

Jatkoin silti myöhäisillan ohjelmien katsomista. 60-luvullakin tv-kuuluttaja saattoi ilmoittaa, että seuraava ohjelma on lapsilta kielletty. Se johti siihen, että aloin pelätä myös poliisia, joka saattaisi tunkeutua asuntoomme ja viedä minut vankilaan. Katsoin kiellettyjä elokuvia peiton raosta.

Pelottavimpia tv-sarjoja olivat Louvren kummitus ja Muukalaiset. Jälkimmäinen oli amerikkalainen tieteissarja, jossa ihmismuodon ottaneet avaruusoliot yrittivät soluttautua Maahan. Muukalaisilla oli sädepyssyjä, jotka polttivat ihmisruumin tuhkakasaksi. Sarjan päähen- kilö oli mies, joka oli omin silmin nähnyt avaruusaluksen laskeutumisen. Kukaan ei uskonut häntä kun hän yritti kertoa muille ihmisille muukalaisista. Eläminen yksin tuollaisen musertavan tiedon kanssa on varmasti helvetillistä.

Lahjomattomat oli myös pelottava, ei siksi että joka jaksossa ammut- tiin noin 20 ihmistä, vaan synkän musiikkinsa ja kovapintaisen kerto- jaäänen takia. Näin myös dokumenttielokuvan natsien keskitysleireistä, jossa raivaustraktori työntää kasan luurangonlaihoja, alastomia ruumiita joukkohautaan. Ihmiskunnan historia näytti olevan pelkkää joukkomurhaa ja ankeutta. Myös tulevaisuus näytti pahalta, koska joukossamme oli väkivaltaisia avaruusolioita, jotka suunnittelivat vallankaappausta.

60-luvulla tv:stä tuli myös muutamia kotimaisia "uuden aallon" elokuvia, joissa oli usein eroottisia kohtauksia. Eroottisuus tuohon aikaan merkitsi lähinnä paljaiden rintojen tai takapuolen näyttämistä ja on nykyiseen, kaikkien saatavilla olevaan nettipornoon verrattuna todella viatonta. Mutta sekin riitti tekemään vaikutuksen: halusin äkkiä kasvaa isoksi että pääsisin olemaan naisten kanssa "sillä tavalla". Kaiken tv:n väkivallan keskellä erotiikka tuntui lohduttavalta ja onnelliselta asialta.

Vaikka elokuvat ja tv-sarjat aiheuttivat muutamia huonosti nukuttuja öitä, en silti kadu niiden katsomista. Niiden aiheuttama pelko oli myös jännä ja omituinen tunne, jota en voi enkä halua koskaan unohtaa ja jonka olen aina silloin tällöin yrittänyt loihtia esiin taiteellisissa töissäni.

Minulla on pari varhaisessa teini-iässä olevaa tytärtä, joille olen yrittänyt välillä näyttää jotain kiinnostavia, lapsilta kiellettyjä elokuvia. Tähän asti he ovat katsoneet Harry Pottereita ja Sormusten herraa, mutta toivon että he alkaisivat pikkuhiljaa innostua muustakin kuin "pullamussusukupolvelle" normitetusta turvaviihteestä. Sergio Leonen italialaisten lännenfilmien ja Tarantinon Pulp Fictionin musta huumori on toiminut molemmille tytöille, vaikka näissä elokuvissa ei olekaan tavanomaista hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Haluan näyttää heille Kummisedän, Taksikuskin ja muut Martin Scorsesen klassikot, Schindlerin listan, Yöportieerin ja Pianistin, jotka kaikki kertovat natsien juutalaisvainoista, sekä elokuvia, joissa on homoseksuaalisuutta ja muuta erotiikkaa, hulluja, pakkomielteisiä ihmisiä ja ylipäätänsä kaikkea mitä ihmiselämä pitää sisällään.

Sillä elokuvat ovat parhaimmillaan suurenmoisia. Niiden kanssa olen itsekin kasvanut ja ne ovat avanneet minulle uusia, kiehtovia, vaikka joskus pelottaviakin maailmoja. Mutta koskaan ne eivät ole tehneet mitään pahaa. Elokuvien kautta saan yhteyden lapsiini ja voin keskustella heidän kanssaan erilaisista, ristiriitaisia tunteita herättävistä ilmiöistä, joiden keskellä elämme. Elokuvien avulla voin kertoa historian mielettömyyksistä. Nuoren polven täytyy saada tietää niistä, sillä muuten samat samat vääryydet voivat toistua.

Kauko Röyhkä