Jätehuolto nykyaikaan
Jätehuolto nykyaikaan
Oulun Energian ekovoimalaitos siirtää Oulun ja laajemminkin Pohjois-Suomen jätehuollon kohti nykyaikaista eurooppalaista tasoa. Suomessa tavallista jätteiden kasaamista kaatopaikoille ei suuressa osassa Eurooppaa harjoiteta läheskään samassa mitassa kuin täällä. Ekovoimalaitos leikkaa jätteiden kertymistä kaatopaikoille, käyttää hyväkseen jätteiden energiasisältöä ja korvaa samalla osaltaan muiden energialähteiden käyttöä.
Laitos tukee valtakunnallisia ja kansainvälisiä jätehuollon ja ympäristönsuojelun tavoitteita. Merkittävä laitoksen tuottama ympäristöhyöty liittyy nimenomaan kaatopaikkojen kasvun ja niiltä ilmaan erittyvän metaanin määrän pienentymiseen. Metaani on noin kaksikymmentä kertaa voimakkaampi ilmastonmuutosta aiheuttava kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Kaatopaikat myös muuttuvat mineraalisemmiksi, eivätkä enää vuoda yhtä paljon kuin aikaisemmin.