Suomessa toiminnassa kolme laitosta
Suomessa toiminnassa kolme laitosta
Suomessa toimii tällä hetkellä kolme varsinaista jätevoimalaitosta. Ne sijaitsevat Riihimäellä, Kotkassa ja Turussa. Lisäksi rakenteilla tai jo pitkälle suunnitteilla on Oulun ekovoimalaitoksen lisäksi muutamia muitakin laitoksia. Varsinaisten jätevoimalaitosten lisäksi jätteiden energiasisältöä hyödynnetään Suomessa noin kymmenessä rinnakkaispolttolaitoksessa.
Eurooppalaisessa mittakaavassa jätteiden hyötykäyttö energiana on Suomessa kuitenkin vähäistä. Läntisen Euroopan alueella toimii yhteensä noin 400 jätteenpolttolaitosta, jotka käyttävät vuosittain noin 50 miljoonaa tonnia jätettä. Toiminnasta on jo pitkä kokemus, sillä ensimmäiset - nykynäkemyksen mukaan toki ympäristöä saastuttavat - laitokset rakennettiin jo 1800-luvun lopulla.